Keittiön materiaalit

26.8.2020

Keittiösuunnitelmat on meillä aika hyvällä mallilla ja postailinkin taannoin shaker-tyylisestä keittiöstä, jollaista meille on mietitty. Tässä postauksessa perehdytään keittiön materiaaleihin, joiden ominaisuuksien vertailua pidän ihan yhtä tärkeänä kuin itselle sopivan ovimallin valintaa. Keittiö on iso investointi ja siksi onkin hyvä ymmärtää, millaista vastinetta rahalleen saa - etenkin kun kalustetoimittajien tarjoukset samannäköisestä keittiöstä voivat vaihdella useita tuhansia.

Aina keittiö Asuntomessut 2020

Budjetti vaikuttaa materiaalien valintaan


Keittiön materiaaleja valitessa on hyvä miettiä, millaisia ominaisuuksia niillä haluaa olevan, mutta faktahan on, että lopulta käytettävissä oleva budjetti on yksi tärkein ovimateriaalin tai tason valintaan vaikuttava tekijä. Vaikka kuinka haluaisi käyttä aitoja luonnomateriaaleja, on laminaattiovilla ja -tasolla toteutettu keittiö aina huomattavasti edullisempi kuin keittiö, jossa ovet ovat puuta ja taso graniittia. 

Me ollaan kartoitettu useita kotimaisia keittiöfirmoja ja loppujen lopuksi niistä lähes kaikista voisimme saada ulkonäöllisesti toiveidemme mukaisen keittiön. Halusin selvittää myös mahdollisuuksiamme puiseen keittiöön, mutta hyvin nopeasti tuli selväksi, että vaikka kuinka paljon sellaisen haluaisikin, ei budjettimme sitä taida mahdollistaa. Ilman tasoa ja kodinkoneita meidän keittiömme hinta puisena pyörii reilussa 20 000 eurossa, kalustelevystä valmistettuna sen saisi halvimmillaan alle 8 000 eurolla.

Plan B onkin tehdä kompromissi materiaalien välillä, sillä keittiön hintaa saadan viilattua suuntaan jos toiseen ovi-, runko- ja tasomateriaaleja vaihtelemalla. Itselle parhaan kokonaisuuden löytäminen vaatii kuitenkin ymmärrystä käytettävistä materiaaleista ja niiden ominaisuuksista. 


Mikä keittiön ovimaateriaali olisi paras?


Jos budjetti ei taivu kokonaan puiseen keittiöön, se saattaa taipua puisiin oviin. Massiivipuuovet ovat laadukas ja ekologinen vaihtoehto, jotka hyvin hoidettuina kestävät vuosia. Kolhiintuneet tai naarmuuntuneet massiivipuuovet voidaan korjata hiomalla ja elinkaarensa lopussa puuovet voidaan vielä kierrättää energiaksi. 

Neljä Seppää puukeittiön kuivauskaappi


Vaihtoehto puisille oville ovat kalusteovet, jotka valmistetaan yleensä MDF- tai lastulevystä. Lastulevy valmistetaan puulastuista ja liimasta. MDF-levy on puolestaan kuitulevyä, joka on puristettu yhteen puukuidusta ja sidosaineesta. Näistä kahdesta MDF-levy on kestävämpi ja sen kosteuden kestokin on parempi kuin lastulevyllä. 

Kalustelevy tarvitsee päälleen myös pinnoitteen, jotka nekin vaikuttavat oven hintaan:

Melamiini


Melamiinipinnoitetut ovet tehdään kiinnittämällä kalustelevyn pintaan kuumapuristamalla paperia ja fenolihartsia. Melamiiniovet ovat helppohoitoisia ja ne kestävät valmistustapansa takia hyvin kuumuutta, mutta myös kulutusta. Miinuspuolena melamiiniovissa on saumojen huono kosteuden ja kuumuuden kestävyys.


Laminaatti


Laminaattiovet valmistetaan kuten melamiiniovet, mutta fenolihartsin sijaan käytetään hartsia ja enemmän paperikerroksia. Laminaatti onkin siksi melamiinia kestävämpi, mutta myös kalliimpi.  Jos kalvo-ovien pinta kuitenkin pääsisi jotenkin rikkoontumaan, on niiden korjaaminen mahdotonta. 




Maali

 
Maalatut ovet valmistetaan MDF-levystä ja ne voidaan maalata oikeastaan mihin värisävyyn vain. Maalipinta on herkempi naarmuille ja kolhuille kuin kuin kalvo, mutta naarmujen korjaus onnistuu paikkamaalillla. Ovet voi myös halutessaan maalata joskus uudestaan, mutta valitettavasti helpommalla ja halvemmalla taitaa päästä ovet vaihtamalla. 


Viiluovet


Viilu on lastu- tai MDF-levyn pinnalle liimaamalla ja puristamalla kiinnitettyä aitoa puuta, jonka paksuus on noin millin luokkaa. Viilun avulla ovi saadaan siis näyttämään ja tuntumaan puulta, kun puun syyt erottuvat. Eli jos budjeti ei ihan taivu massiivipuuoviin, mutta ovilta haluaisi luonnollisuutta, on viilu hyvä vaihtoehto. Viiluovea ei kuitenkaan voida hioa, mikäli se naarmuuntuu tai kolhiintuu.


Taso viimeistelee keittiön


Työtasot ovat ehkäpä keittiön tärkein osa, sillä kaapinovien tavoin ne vaikuttavat paljon keittiön ilmeeseen, mutta niiden täytyy myös kestää kulutusta ihan eri tavalla kuin ovien tai kaapinrunkojen. Tasolla on myös suuri vaikutus keittiön lopulliseen hintaan, sillä säästö halvimman ja kalleimman tasovaihtoehdon välillä voi olla tuhansia euroja. Keittiötasot kuuluvatkin siksi monilla tiukan budjetin kanssa taistelevilla pihistä-osastolle.


Laminaatti


+ jäljitelmänä edullinen vaihtoehto puulle, kivelle tai betonille
+ helppohoitoinen
+ kestävä
+ edullinen
- korjaaminen hankalaa
- puu- tai kivijäljitelmä ei läheltä katsottuna anna arvokasta vaikutelmaa vaan pikemminkin päinvastoin


Teräs 


+ kestää kuumuutta ja vettä
+ pitkä elinkaari
+ kierrätettävissä
+ hygieninen
- naarmuuntuu
- äänekäs


Puu


+ ekologinen
+ luonnonmateriaali
+ voidaan tarvittaessa hioa
+ näppärä tyyppi voi asentaa ja työstää tasoa itse taitojensa mukaan
+ hinnaltaan keskitasoa
- ei kestä hyvin vettä tai kovaa kuumuutta (huomiotava esim. astianpesukoneen kanssa)
- huollettava säännöllisesti
- puhdistettava heti, mikäli ei halua tahroja



Kivi


+ kestävä
+ tyylikäs
+ luonnonmateriaali
+ hyvä kuumuuden kesto
- jotkut kivilajit kuten vaalea graniitti tai marmori herkempiä tahroille
- kallis
- huolettava


Komposiittitasot (Durat, Corian, kvartsi, Silestone)


+ kestävä
+ paljon värivaihtoehtoja, myös puhdas valkoinen
+ mahdollisuus saumattomuuteen
- ei kestä kuumuutta
- kallis
- keinotekoinen, kun kyseessä ei ole täyskvartsitaso


Keraaminen taso


+ kestää kuumuutta
+ ei naarmuunnu
- jäykkyys, mistä johtuen kestää huonosti iskuja
- hintahaitarin yläpäässä


Sisäilman laatuun vaikuttavat myös keittiön kalusteet


Materiaalien lisäksi haluaisin nostaa vielä mietittäväksi kalusteiden materiaalipäästöt. Tämä on ehkä asia jota moni ei tule keittiötä hankkiessaan ajatelleeksi, mutta materiaalipäästöjä on myös kiintokalusteissa. Kalusteiden päästölähteitä ovat esimerkiksi maalit, pintakäsittelyaineet ja kalusteissa käytettävät levyt, joista voi pinnoituksesta huolimatta vapautua sisäilmaan päästöjä saumakohdista. Valitsemalla M1-päästöluokkaan kuuluvat kalusteen, voi varmistaa valitsevansa tuotteen, jonka on tutkitusti todistettu kuuluvan parhaaseen päästöluokkaan. Monien keittiövalmistajien sivuilla onkin hyvin mainittu, täyttävätkö tasot tai kaapinovet M1-päästöluokan vaatimukset.


Meneekö edullinen hinta kaiken edelle vai kiinnitätkö huomiota materiaalien ominaisuuksiin? Mikä on sinun tärkeysjärjestyksesi keittiön ominaisuuksissa? 




Read More

Rakentamisen aikataulu - osa 1

15.8.2020

"Suunnitteluun on hyvä varata vuosi", sanoi kouluttaja PRKK:n rakentajakoulutuksessa marraskuussa 2019. Huvitti. Joo ei todellakaan tarvita vuotta. 

Jos jotakin olen tuon jälkeen oppinut, niin ainakin sen, että talon rakennuttaminen ei ole kyllä hätäisen hommaa. Meidän taloprojektiin on mennyt nyt kokonaisuudessaan jo vuosi, emmekä ole vielä päässeet hakemaan edes rakennuslupaa. Mutta käydäänpä läpi, mitä kaikkea olemme saaneet aikaan.


Heinäkuu 2019

Päätös hankkia yhteinen tontti ystäväperheen kanssa syntyy. Alkaa tonttien etsintä ja kyttäys.


Lokakuu 2019

Potentiaalinen tontti löytyy. Huom! Tässä on pakko täsmentää, että meillä kävi tontin kanssa äärettömän hyvä tuuri, sillä löysimme sopivan tontin muutamassa kuukaudessa, vaikka meillä oli tiukat kriteerit sen sijainnin ja koon (tilaa kahdelle talolle) kanssa. Ei ole mitenkään tavatonta, että sopivaa tonttia joutuu etsimään pääkaupunkiseudulta useita kuukausia, jopa vuosia. 



Joulukuu 2019

  • Teemme yhdessä naapureiden kanssa hallinnanjakosopimuksen
  • Tonttikaupat tehdään juuri ennen joulua ja vasta silloin voimme todella uskoa, että alamme rakennuttamaan taloa
  • Varainsiirtovero maksuun ja lainhuudatus vireille
  • Arkkitehdin etsintä alkaa
  • Liitoskohtalausunnon ja johtokartan tilaus


Tammikuu 2020

  • Palkkaamme arkkitehdin ja piirrämme itsekin illat pohjakuvia
  • Palkkaamme vastaavan työnjohtajan
  • Tontilla tehdään maaperätutkimus
  • Haemme yhdessä naapureiden kanssa luvan vanhan talousrakennuksen ja autotallin purkaamiseen


Helmikuu 2021

  • Ollaan vihdoinkin yksimielisiä sopivasta pohjasta ja annamme arkkitehdille luvan luonnostella talon


Maaliskuu - kesäkuu 2020

  • Talotoimittajien kilpailutus
  • Maanrakennustöiden tarjouspyynnöt (kaikki kunnia naapureille, jotka tämän hoitivat!)
  • Perustusten kilpailutus
  • Keittiösuunnitelmia
  • Kartoitamme hintoja (urakkatarjouksia, pintamateriaalien, kiintokalusteiden hintoja jne) ja laadimme rakennusbudjetin
  • Vanha koti myydään


Shampanjaa asuntokauppojen kunniaksi

Heinäkuu 2020

  • Muutamme väliaikaiseen vuokra-asuntoon
  • Saamme päätettyä talotoimittajan ja allekirjoitamme sopimuksen Jukkatalon kanssa
  • Palkkaamme LVI- työnjohtajan
  • Valitsemme perustusten tekijän
  • Jukkatalon suunnittelija tekee pääpiirustusvedokset, joiden kommentointiin on kaksi viikkoa aikaa


Ja kas, siinäpä se vuosi menikin! Tontin löytymisen jälkeen jossain järjettömissä kuvitelmissani ajattelin, että pääsisimme rakentamaan jo kesällä, mutta vähänpä tiesin. Voi olla, että joku suoriutuu näistä huomattavasti nopeammin kuin me, mutta oikeastaan meillä kului odotettua enemmän aikaa vain talotoimittajan kilpailutukseen. Toisaalta myös korona sotki kuvioita ja sai meidät hieman varovaiseksi projektin edistämisen suhteen, mutta jälkeenpäin ollaan oltu erittäin tyytyväisiä, että tämä vaihe hoidettiin kiirehtimättä.

Missä mennään nyt? Tällä hetkellä odotetaan lupakuvia ja valmistaudutaan rakennusluvan hakemiseen. Tämän hetkisen aikataulun mukaan rakentaminen olisi tarkoitus aloittaa loppuvuodesta.

Read More

Ajaton shaker-keittiö

7.8.2020

Ajaton ja jotain muuta kuin valkoista tai mustaa. Näillä ajatuksilla lähdettiin jo keväällä miettimään keittiötä. Päästiinkin aika pitkälle ja isot linjat alkoivat olemaan selvät, mutta ovimallien sekä vedinten suhteen oltiin hukassa. Sitten kävikin niin, että törmäsin Instagramissa todella perinteisiin shaker-keittiöihin, jotka ovat sekä ajattomia että monipuolisia.


Shaker on Amerikasta peräisin oleva, yli parisataa vuotta vanha sisustustyyli, jonka nimi on peräisin shakers-uskonlahkosta. Lahkolaisten mukaan rehellisyys, hyödyllisyys ja yksinkertaisuus olivat periaatteita, joiden mukaan hyvää elämää tuli elää.  Omavaraiset shakerit tekivät itse omat huonekalunsa noudattaen niiden valmistamisessa samoja periaatteita kuin elämässäänkin; huonekalut olivat yksinkertaisia, tarkoituksenmukaisia ja tehty kestävistä materiaaleista. 


Shakereiden kehittämän tyylin tunnetuimpia ominaispiirteitä on yksinkertainen peiliovi. Monet saattavat mieltää tyylin aika maalaisromanttiseksi, mutta modernia twistiä keittiöihin saa esimerkiksi jättämällä yläkaapit pois ja valitsemalla tason materiaaliksi puun sijaan vaikkapa kiven.  Myös vetimillä on suuri merkitys kokonaisuudessa: perinteiset puiset nupit korvataan lankavetimillä, kromatuilla nupeilla, koiranluuvetimillä...tai mikä nyt sattuu itseä miellyttämään.

Ideaalit värit shaker-keittiön ovat maanläheiset sävyt kuten ruskea, beige, siniharmaa ja murrettu vihreä. Itse ihastuin eniten alla olevan kuvan nähtyäni siniharmaiden kaappien ja tumman kivitason yhdistelmään. Olen palannut katsomaan kuvaa uudestaan ja uudestaan, enkä vaan pääse yli siitä kuinka yksinkertaisen kaunis se on.


Shaker-keittiöiden viehätys piileekin juuri niiden yksinkertaisuudessa. Tyyli on ollut olemassa jo yli 200 vuotta ja aika ajoin se on erityisen trendikäs, mutta aika on jo näyttänyt, että se ei taida koskaan täysin vanhentua.




Read More