Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

Meidän takka

6.6.2021

Blogi on elänyt hiljaiseloa toukokuun ajan, mutta se ei toki tarkoita sitä, etteikö raksalla olisi tapahtunut mitään. Rakennuttajilla on vain ollut hieman kiire töiden, perhe-elämän ja raksan yhdistämisessä ja vaikka emme vieläkään ole päässeet juurikaan itse hommiin talon sisällä, on raksalla kulunut paljon aikaa pihaa ja sisätiloja siivotessa.

Laatoitustyöt ovat jatkuneet raksalla koko toukokuun ja valmistuvat toivottavasti piakkoin. Toukokuussa raksalla on voinut törmätä myös muurariin, joka sai työnsä tällä viikolla valmiiksi: meillä on nyt takka!


Meille takka ei olisi ollut välttämätön, mutta kun aloimme miettiä kuinka hankalaa sen hankkiminen jälkikäteen olisi ja kuinka omakotitaloon nyt vähän niinku kuuluu takka, päädyimme ottamaan takan jo rakennusvaiheessa pelkän takkavarauksen sijaan. Maalämmön takia takka on meille enemmän tunnelmanluoja kuin lämmönlähde, mutta sitä on tarkoitus hyödyntää talvella maalämmön ohella myös talon lämmittämiseen. Ja vaikka pääkaupunkiseudulla pitkät sähkökatkot ovatkin harvinaisia, on silti helpottavaa tietää, että tarvittaessa saamme talomme  ja ruokamme lämmitettyä jos sähköä ei olisi saatavilla.



Päädyimme varaavaan takkaan, sillä ne luovuttavat lämpöä hitaasti ja matalalla teholla eli soveltuvat hyvin juuri fiilistelyyn. Takan sijainti keskellä taloa varmistaa myös lämmön jakautumisen tasaisesti talon sisällä.


Meidän takka: Tulikivi Vaala

Tulikivestä meille tuli ensin mieleen vain perinteiset vuolukivitakat, mutta kun päätimme antaa mahdollisuuden ja käydä katsomassa valikoimaa Tammiston showroomilla, ihastuimme heti keraamiseen Vaala-takkaan. Muita takkoja ei lopulta sitten edes mietittykään, sillä selkeälinjainen Vaala jäi lähtemättömästi molempien mieleen. Grafiitinharmaa vaakalaattapinta oli heti meidän ykkövalinta ja korkeaan tilaan päädyimme ottamaan Vaalan korkeimman, 2100mm korkean mallin.



Hieman valtavirrasta poiketen hormiksi valittiin metallihormin sijaan muurattu harkkohormi, joka pinnoitettiin valkoisella antiikkilaastilla. Myönnän, että tämä päätös epäilytti eniten, mutta valinta oli lopulta juuri oikea meille, sillä kokonaisuus on rauhallinen, kun hormi ei erotu liikaa seinästä ja huomio kiinnittyy vain itse takkaan.

Meille oli myös tärkeää valita kotimainen takka. Tulikiven tehtaat sijaitsevat Suomessa, ja itseasiassa keraamiset laatat meidänkin takan pintaan tulevat Heinävedeltä eli lähes omilta kotiseuduiltani.


Vinkit uudisrakennuksen takan hakintaan


  • Uudisrakennuksissa takka pitää olla piirrettynä jo lupakuviin. 
  • Yli 500kg paivanille takoille tarvitaan vahvistettu pohja, joka huomioidaan jo lattiavalun yhteydessä. Lisäksi tarvitaan korvausilmaputki, joka tuo ulkoa takan alle paloilmaa.
  • Jos uudiskohteeseen tulee tulisija ja hormi, vaaditaan ainakin Espoossa tulisija- ja hormisuunnitelma. Joillakin toimijoilla nämä kuuluvat mukaan pakettiin, mutta meidän piti ostaa suunnitelmat erikseen. Hintaa tälle tuli 350€.
  • Puhallusvilla ei estä takan ja hormin asennusta, mutta asennus on helpompaa ennen puhallusvillaa. Tämä kannattaa huomioida aikatauluissa.
  • Talon energiatodisus kannattaa katsoa läpi ja huomioida siinä myös takan vaikutus. Meidän talon energialuokka saatiin nostettua B:stä A:han kun energiatodistuksessa huomioitiin, että lämmitykseen käytettän osittain myös varaavaa takkaa.







Read More

Väliovet

15.3.2021

Raksalla tehtiin viime viikolla sähkövetoja sekä LVI-asennuksia ja tällä viikolla vuorossa on seinien ja kattojen levytyksiä. Odottelemme myös saapuvaksi seinän sisään menevän liukuoven runkoa, jonka asennus on tällä viikolla ajankohtainen. Onneksi tajusimme tilata liukuoven rungon hyvissä ajoin, niiden toimitusajat kun saattavat olla useitakin viikkoja. Liukuoveksi valitsimme Eclissen Syntesis line -liukuoven, joka mahdollistaa listattoman ja karmittoman oven. Itse ovi voidaan asentaa myöhemmin ja se sävytetään seinän väriseksi, jotta saadaan siisti ja yhtenäinen lopputulos.

Tiesimme jo pohjaa suunnitellessa, että haluamme eteisen ja arkieteisen välille tilaa säästävän liukuoven ja tähän oltiin valmiita panostamaan. Muissa väliovissa mennään sen sijaan melko simppelillä linjalla, sillä ovia on hankittavana seitsemän kappaletta. Väliovissa olemme päätymässä Jeld-Wenin Unique 501 massiivioviin, jotka ovat Suomessa valmistettuja avainlipputuotteita. Massiivikehys tekee ovesta jykeveämään, mutta hinta ei silti ole paha. 


Jeld-Wen Unique 501 -väliovi Beslagsboden ovenpainike

Koska muuten aika vaaleaan kotiin on tulossa mustia yksityiskohtia, on luontevaa, että myös ovenkahvat ovat mustat. Näin saadaan kontrastia yksinkertaisiin valkoisiin peilioviin. Kivoja ja järkevän hintaisia mustia ovenpainikkeita löytyy esimerkiksi Beslagsbodenilta.

Lisäksi päätettävänä olisi vielä kylppärin ovet, joiden on niitä lähellä olevien suihkujen takia oltava kosteuden ja roiskeiden kestäviä. Ovia tulee tilaan kaksin kappalein sillä kylppäristä on kulku sekä kodinhoitohuoneeseen että aikuisten makuuhuoneeseen. Vaihtoehtojen kartoittaminen on alkanut. Palaan asiaan, jahka löydän sopivan vaihtoehdon.


Kuvat Jeld-Wen ja Beslagsboden


Read More

Keittiösuunnitelma

18.12.2020

Uudiskohteen keittiösuunnitelma kannattaa ottaa työn alle mahdollisimman ajoissa, mielellään jo siinä vaiheessa kun pohjaan on mahdollista tehdä vielä muutoksia. Me aloitettiin keittiön suunnittelu viime keväänä kun keittiön varsinaiseen toimitukseen oli aikaa vielä reippaasti yli vuosi. Silloin tuntui, että oltiin super aikaisin liikkeellä, mutta yhtäkkiä kesä oli ohi ja meidän pitikin alkaa vahvistamaan Jukkatalolle kalustesuunnitelmia!

Isot linjat olivat meille alusta asti melko selkeät, joten meillä oli jo hyvä käsitys siitä mitä keittiöltä halusimme. Pyysimme tarjoukset useammalta eri keittiötoimittajalta ja vertailimme niitä meille tärkeiden asioiden näkökulmasta. On myönnettävä, että hinta oli rajallisen budjetin takia meille tärkeä kriteeri, mutta valintaan vaikuttivat myös keittiön kotimaisuus, hinta-laatusuhde, meidän toiveet mahdollistavat ratkaisut ja asiakaspalvelu. Lopulta jäljellä oli pari hyvää vaihtoehtoa ja niiden joukosta päädyimme Puustelliin. Saimme Espoon myymälässä todella hyvää palvelua ja meidän keittiösuunnittelija Anna-Mari osasi johdatella meitä oikeaan suuntaan ja kuunnella meidän toiveita.


Mitä toiveita meillä sitten oli keittiön suhteen ja millainen keittiö meille tulee?



Yläkaapiton keittiö


Päädyimme yläkaapittomaan kettiöön, koska halusimme keittiöstä avaramman näköisen ja ison ikkunan tuomaan luonnonvaloa. Meille tulee keittiön yhteyteen ruokakomero, joten säilytystilaa meillä pitäisi olla riittävästi ilman yläkaappejakin. Kuivauskaapin käyttöä olen alkanut tietoisesti vähentämään, jotta selvitään helpommin ilman sitä :D

uudiskohteen keittiösuunnitelma 3D Puustelli


Aamiaiskaappi


Aamaiskaappi on nyt trendikäs ja löytyy siksi lähes kaikkien uudiskohteiden keittiöistä - niin myös meidän. Tasoilla pyörivät sähkölaitteet, leipäkori ja muu sälä halutaan tarvittaessa piilottaa, joten aamiaiskaappi oli yksi aika ehdoton toive. Alkuperäisessä keittiössä aamiaiskaapille oli suunniteltu oma kolo ruokakomeron viereen, mutta lopulta totesimme sen olevan siellä liian kaukana vesipisteestä ja muutenkin vähän turhan erillään muusta keittiöstä. Tuolla paikalla aamaiskaappi olisi myös lohkaissut tilaa arkieteisestä, joten katsoimme järkevämmäksi siirtää sen keittiön nurkkaan. Aamiaiskaapista tulee nyt pienempi, mutta näin saamme samalla hyödynnettyä hankalan tilan, jolle olisi muuten ollut vaikea keksiä järkevää käyttöä. Aamiaiskaapin oveksi halusimme taiteoven, joka mahtuu aukeamaan sopivasti ikkunaseinälle ikkunaa peittämättä ja eikä ole auki ollessaan tiellä. Näitä ei ollut kaikkien keittiötoimittajien valikoimissa.


Korotettu uuni


Aamiaiskaapin vieressä on toivomamme korotettu uuni, joka helpottaa ruuanlaittoa. Uunin sijoittamisen päätyseinälle mahdollisti pakastimen siirtäminen ruokakomeroon, jolloin saimme mahtumaan samaan riviin uunin, kuiva-ainekaapin sekä jääkaapin.


Tasoon integroitu liesituuletin


Tämä haluttiin ehdottomasti, sillä näin kattoon ei tarvita ylimääräisiä hökötyksiä. Saimme Puustellilta hyvän tarjouksen Siemensin induktisotason ja liesituulettimen yhdistelmästä, joten päätimme ottaa sen heidän kauttaan. Vaikka saarekkeeseen ei alunperin pitänyt tulla toimintoja, päätettin liesi lopulta (pitkän pohdinnan jälkeen tosin) sijoittaa siihen. Näin saamme pidemmän yhtenäisen työskentelytilan altaan viereen.



uudiskohteen keittiösuunnitelma 3D Puustelli

Musta komposiittiallas


Meidän edellisessä keittiössä oli musta komposiittiallas johon oltiin niin tyytyvisiä, että sellainen tulee meille nytkin. Koska uuni ja liesi ovat myös mustia, saadaan kokonaisuudesta näin yhtenäinen. Hanaksi tulee Oraksen Inspera ulosvedettävällä juoksuputkella.


Ei valkoista keittiötä


Puustellin pieni miinus tulee heidän suppeasta värivalikoimastaan, josta lopulta valitsimme meidän keittiön väriksi sävyn cashmere. Hieman tuo sävy vielä mietityttää, mutta lohduttaudun sillä, että ainakin asuntomessuilla Kastelli Kuoren kodinhoitohuoneessa se näytti oikein hyvältä! Lopullinen päätös voidaan kuitenkin tehdä vasta ensi keväänä kun päästään taloon mallailemaan eri sävyvaihtoehtoja ja sitä miltä ne tilassa näyttävät. Salaa toivon, että Puustellin värivalikoimaan saataisiin ensi vuonna muutama herkullinen uutuussävy, joiden joukosta löytyisi juuri se meidän keittiön sävy.


Kvartsitaso


Tasomateriaalien vertailun jälkeen päädyimme lopulta kestävään kvartsiin, vaikka se söikin jonkin verran keittiöbudjettia. Tasoksi valittiin vaalea Louhi stonen White wave -kvartsitaso, jota Anna-Mari hoksasi meille ehdottaa juuri silloin kun oltiin ihan umpikujassa tason valinnan kanssa. Taso jatkuu myös aamiaiskaapin sisälle, mikä ei kaikilla valmistajilla olisi onnistunut.


Shaker-keittiö


Kirjoittelin jo aiemmin, että toiveenamme on sileiden ovien sijaan shaker-tyylinen keittiö peiliovilla. Ovimateriaaleissa päädyimme lopulta maalattuun mdf-oveen ja suuri haaveeni puisesta keittiöstä jää nyt tällä kertaa rajallisen budjetin takia toteutumatta. Mikäli keittiön materiaalien vertailu kiinnostaa, kannattaa käydä kurkkaamassa myös postaus keittiön materiaaleista.




3D-kuvat keittiöstä Anna-Mari Kokkola / Puustelli Espoo
Read More

Väri-inspiraatiota vuodelle 2021

17.11.2020

Vuoden lähestyessä loppuaan, aletaan jo suuntaamaan katsetta kohti tulevaa vuotta 2021 ja sen trendejä. Tyypillisesti loppuvuodesta väri-instituutti Pantone julkaisee tulevan vuoden trendivärin, mutta maaleja valmistava Tikkurila on jo ehtinyt nimeämään oman valintansa vuoden 2021 väriksi.

Tikkurilan vuoden väri 2021 on hempeän vaaleansininen Y354 Cumulus, joka viestii toivosta ja paremmasta huomisesta. Vuoden värin ympärille on koottu myös inspiraatioksi värikokoelma, joka auttaa värien yhdistelemisessä. Kokoelma sisältää turvallisia maanläheisiä sävyjä, mutta myös värikkäämpiä kasveista, taivaasta ja merestä inspiraationsa saaneita värejä, jotka sopivat kauniisti yhteen keskenään.



Vuoden väri aiheutti minussa aluksi pienen pettymyksen, mutta Color Now 2021 -värikokoelma saakin sen näyttämään kiinnostavalta ja osoittaa kuinka väri muuttuu, kun sitä yhdistelee ennakkoluulottomasti erilaisiin sävyihin. Lehdistötiedotteessa Tikkurilan väriasiantuntija Irina Hanhisalo toteaakin, että "väri yksin ei riitä, vaan kiinnostus syntyy siitä, miten väri yhdistetään uudella tavalla". 




Joukossa on monta hyvää vaihtoehtoa myös tulevaan kotiin ja näistä tullaan varmasti ammentamaan inspiraatiota värivalintoja pohtiessa. Omiksi suosikeikseni nousivat tummempi sinisen sävy Indogo, vaaleanharmaa Mirage, lämmin beigen sävy Tamariski sekä herkkä ja vähän tyttömäisempi sävy Nukke (yllä). Rakkaus vihreää väriä kohtaankaan ei osoita vielä hiipumisen merkkejä; yllättävän hyvältä näyttävät myös kokoelman vihreaän sävyt Ficus ja Aaloe. 

Näitä värejä tullaan varmasti näkemään ensi vuonna ja toivottavasti rohkeasti yhdisteltynä.


Kuvat Tikkurila



Read More

Ajaton shaker-keittiö

7.8.2020

Ajaton ja jotain muuta kuin valkoista tai mustaa. Näillä ajatuksilla lähdettiin jo keväällä miettimään keittiötä. Päästiinkin aika pitkälle ja isot linjat alkoivat olemaan selvät, mutta ovimallien sekä vedinten suhteen oltiin hukassa. Sitten kävikin niin, että törmäsin Instagramissa todella perinteisiin shaker-keittiöihin, jotka ovat sekä ajattomia että monipuolisia.


Shaker on Amerikasta peräisin oleva, yli parisataa vuotta vanha sisustustyyli, jonka nimi on peräisin shakers-uskonlahkosta. Lahkolaisten mukaan rehellisyys, hyödyllisyys ja yksinkertaisuus olivat periaatteita, joiden mukaan hyvää elämää tuli elää.  Omavaraiset shakerit tekivät itse omat huonekalunsa noudattaen niiden valmistamisessa samoja periaatteita kuin elämässäänkin; huonekalut olivat yksinkertaisia, tarkoituksenmukaisia ja tehty kestävistä materiaaleista. 


Shakereiden kehittämän tyylin tunnetuimpia ominaispiirteitä on yksinkertainen peiliovi. Monet saattavat mieltää tyylin aika maalaisromanttiseksi, mutta modernia twistiä keittiöihin saa esimerkiksi jättämällä yläkaapit pois ja valitsemalla tason materiaaliksi puun sijaan vaikkapa kiven.  Myös vetimillä on suuri merkitys kokonaisuudessa: perinteiset puiset nupit korvataan lankavetimillä, kromatuilla nupeilla, koiranluuvetimillä...tai mikä nyt sattuu itseä miellyttämään.

Ideaalit värit shaker-keittiön ovat maanläheiset sävyt kuten ruskea, beige, siniharmaa ja murrettu vihreä. Itse ihastuin eniten alla olevan kuvan nähtyäni siniharmaiden kaappien ja tumman kivitason yhdistelmään. Olen palannut katsomaan kuvaa uudestaan ja uudestaan, enkä vaan pääse yli siitä kuinka yksinkertaisen kaunis se on.


Shaker-keittiöiden viehätys piileekin juuri niiden yksinkertaisuudessa. Tyyli on ollut olemassa jo yli 200 vuotta ja aika ajoin se on erityisen trendikäs, mutta aika on jo näyttänyt, että se ei taida koskaan täysin vanhentua.




Read More

Asuntomessut 2020 - omat suosikit

4.8.2020

Asuntomessut 2020 Tuusulan Rykmentinpuistossa alkoivat tänään, kun portit kello 12 aukesivat. Me otimme liput heti ensimmäiselle päivälle, koska haluttiin tietysti päästä tutustumaan kohteisiin ensimmäisten joukossa. Oman rakennusprojektin myötä messut ovat tänä vuonna erityisen kiinnostavat ja kohteita katsoi aivan uusin silmin.  Poimin tähän postaukseen muutamia omia suosikkejani messuilta.

Asuntomessut 2020 Honka Huomen viherinstallaatio


Taide


Taide on yksi messujen teemoista ja sitä löytyikin kohteista löytyi paljon. Perinteisten maalausten lisäksi taide näkyy myös esimerkiksi isoina akuustiikkateoksina ja keramiikkana. Honka Huomenessa voi ihastella myös kukkataiteilija Kreetta Järvenpään viherinstallaatiota.


wc

Kierrätyshuonekalut


Yksi ennakkosuosikkejani oli kohde 2 Pikkupolku Retro, jonka sisustusvalinnoissa näkyi ekologisuus ja kotimainen muotoilu. Kohde oli nimenensä mukaan retrohenkinen ja sen sisustuksessa oli hyödynnetty second hand huonekaluja. Erityisen upea yhdistelmä oli vanhasta senkistä tehty allastaso yhdistettynä Woodion puukomposiittialtaaseen. Asunnon yläkerrassa olisi voinut ihastella Harri Koskisen upeita tapetteja, mutta valitettavasti Koronan takia yläkerta oli suljettu yleisöltä. Ihana yksityiskohta tässä kohteessa olivat myös väliovina käytetyt vanhat puuovet.


 

Puiset väliovet


Kuka sanoi, että väliovien täytyy olla valkoisia ja tehty lastulevystä? Dublio Aallossaa huomio kiinnittyi Joroisten Taiteoven valmistamiin upeisiin välioviin. Myös asukkaan itse suunnittelma akustiikkateos oli mieletön katseenvangitsija.



Ruokakomero


Messujen ainoa ruokakomero nähtiin Jukkatalon Tuuliassa, jossa keittiön yhteydessä oleva portaiden alainen tila oli saatu hyödynnettyä kompaktiksi kierrätys- ja ruuanvarastointipisteeksi. Näitä olisin nähnyt mielelläni enemmänkin, sillä kaipaisimme omaankin ruokakomeroon vielä ideoita ainakin hyllyjen osalta. Ehkäpä ensi vuonna messuilla nähdään jo muutamia erilaisia ruokakomeroita?

Koivui sisustuslaatta vaihtoehtoja Tuusulan Asuntomessuilla 2020

Puiset sisustuslaatat


Uusi ja kaunis tuote bongattiin Pikkupolku Modernin makuuhuoneesta: Koivui sisustuslaatat. Suomalaisesta koivusta valmistetut sisustuslaatat ovat niinkin uusi tuote, että niiden ennakkomarkkinointi on aloitettu vasta kesäkuun lopussa eikä tuotteesta löydy vielä kovinkaan paljon tietoa. Asuntomessuilla Nuppu-laatoista oli koottu kaunis sängynpääty jollaista aloin heti miettimään omaankin kotiin. Tästä tuotteesta puhutaan varmasti vielä!


Woodio-allas Honka Huomen


Raitalasiovi


Lasiovet tilanjakajina ovat olleet jo jonkin aikaa suosiossa ja niitä näkyi myös messuilla monissa kohteissa. Honka Huomenen raitalasiovet olivat kivaa vaihtelua kirkkaille lasioville, sillä ne tarjoavat myös hieman näkösuojaa. Raitalasista tehdyt pariovet ovat Kuopiolaisen Lasilinkin Essis collection mallistosta.




Ekologiset ja kotimaiset tuotteet


Erityisen paljon näkyi vaaleaa puuta ja kotimaisten merkkien tuotteita. Verso Designin kaunis pyyherekki oli esillä Honka Huomenen kylpyhuoneessa.


Read More

Ruokakomero

3.6.2020

Ruokakomeron moodboard
Yksi meidän toiveista taloon liittyen on ollut alusta saakka ruokakomero. Ruokakomero, eli pantry tai ruotsalaisittain skafferi, on näyttänyt pikkuhiljaa yleistyvän, eikä mikään ihme, sillä sehän on kerrassaan nerokas keksintö!

Keittiöön tulee siis erillinen tila, jossa tulemme säilyttämään muun muassa satunnaisesti käytettävät keittiökoneet, harvemmin tarvittavia astioita, keittiön siivousvälineet ja talouspaperit sekä joitain kuivaruokiakin. Lisäksi ruokakomeroon on tarkoitus perustaa kierrätyspiste ainakin lasille, metallille, kartongille ja paperille. Viimeisin ideamme, eli pakastimenkin sijoittaminen ruokakomeroon, suorastaan mullisti keittiösuunnitelmamme, sillä saamme sen ansiosta lisää tilaa keittiön puolelle.

Meidän ruokakomero tulee olemaan noin 1,80m x 2,0m ja se erotetaan keittiöstä liukuovella. Kulku tilaan on siis helppoa ja säilytystilaa tulee lisää niin runsaasti, ettemme tarvitse yläkaappeja keittiöön lainkaan. 

Tämä on tulevassa kodissa yksi niistä asioista, joiden valmistumista en kyllä malttaisi odottaa!



Valmistajien kuvat IKEA SuomiOrthex, Iris Hantverk
Read More

Keittiön moodboard

11.5.2020

Sisustusideoita uuteen keittiöön
Keittiö on kyllä varmasti eniten päänvaivaa aiheuttavin huone! Samalla kun se on yksi kalleimmista huoneista koko talossa, sen on myös toiminnallisuuksiltaan oltava viimeisen päälle suunniteltu ja ilmeeltään sen verran neutraali, että sitä jaksaa katsella vuosia kyllästymättä.

Keittiön kalustetoimittajaa ei ole vielä päätetty, mutta isot linjat alkavat olemaan jo aika hyvin selvillä. Keittiöstä tulee L-mallinen ja keskelle tulee saareke. Yläkaappeja emme halua, sillä säilytystilaa löytyy niiden sijaan ruokakomerosta. Myös pakastin sijoitetaan ruokakomeroon, joten integroidun jääkaapin lisäksi meille tulee vain aamiaiskaappi sekä yksi korkeampi kaappi, joka mahdollistaa korotetun uunin. Saarekkeeseen emme haluaisi toiminnallisuuksia, vaan se on tarkoitus pitää vapaana työtasona, jonka ääressä on istumapaikat kahdelle.

Nykyisen kodin valkoisen keittiön jälkeen haluamme ehdottomasti väriä. Tuo esimerkkikeittiön linen brown -väri näyttää kauniilta ja on myös sopivan ajaton, mutta lopullinen sävy mietitään tarkemmin, kun päästään mallailemaan vaihtoehtoja lattiaan valitsemamme Pukkilan Deep sugar-laatan kanssa. Musta komposiittiallas ja hana sekä musta liesi ja uuni tuovat kontrastia muuten vaaleaan värimaailmaan.





Read More

Lastenhuoneen moodboard

27.4.2020

Sisustusideoita pienen pojan huoneeseen

Muutto uuteen kotiin tulee olemaan koko perheelle iso ja jännittävä juttu, mutta aikuisia enemmän se vaikuttaa meidän alle kouluikäisiin poikiin. Vanhaa kotia tullaan kaipaamaan, mutta toivon, että uusi ja entistä isompi piha sekä lasten ikiomat huoneet auttavat helpottamaan heidän ikävää.

Olen alkanut kokoamaan talosta moodboardeja huone kerrallaan, sillä ne auttavat hahmottamaan kokonaisuutta. Erityisesti lastenhuoneiden suunnittelu on mulle mieluista puuhaa, vaikka toki poikien mielipiteitä ja toiveita (liukumäkeä ei sisälle kuitenkaan olla toteuttamassa...) mahdollisimman paljon kuunnellaankin - heillehän huoneet tulevat. Tähän kollaasiin kokosin tämänhetkisiä ideoita pienemmän, kesällä neljä vuotta täyttävän pojan huoneeseen.

Nykyisessä kodissa lasten yhteisessä makuuhuoneessa on käytössä Ikean Kura-sänky, jonka olemme tuunanneet toisella patjalla ja patjakehikolla kerrossängyksi. Uudessa kodissa molemmat pojat saavat omat Kura-pikkuparvet ja pienempi poikakin pääsee vihdoin nukkumaan yläsängyssä, mitä hän jo kovasti toivoo. Kun sängyn alle ei enää jatkossa tarvitse sijoittaa toista patjaa, jää sinne kätevä tila leluja ja suosittuja majaleikkejä varten.

Lastenhuoneen vaatekaappi vaihdettiin meillä taannoin Elvarli-säilytysjärjestelmään ja olemme pitäneet siitä niin paljon, että Elvarli saa pitä huolta lasten vaatteista ja muista tavaroista jatkossakin. Kun säilytystilan tarve lapsen kasvaessa muuttuu, voidaan hyllyjen ja laatikoiden paikkoja helposti muuttaa.

Vanhasta kodista pienemmän pojan huoneeseen siirtyy myös Niemen tehtaiden Jysky-pöytäryhmä siihen saakka, kunnes koulu kolmen vuoden päästä alkaa. Vanhoja kalusteita saadaan siis hyvin hyödynnettyä ja uutena jää hankittavaksi lähinnä matto ja tekstiilejä. Kollaasin jäänmurtajat-printti löytyy sekin jo vanhasta huoneesta ja sopii loistavasti suunniteltuun värimaailmaan.


Valmistajien kuvat IkeaH&M HomeFerm LivingCilla's

Read More