Päästöttömät ja muovittomat maalit

22.10.2020

Kirjoitin syyskuussa talomme hengittävästä rakenteesta ja olennaisena osana siihen liittyvät myös käytettävät pintamateriaalit ja pinnoitteet; hengittävän rakenteen hyöty katoaa jos päälle maalataan sisätiloissa kerros muovia ja moni saattaa tehdä näin tietämättään. Vaikka maalien ympäristö- ja terveyshaittoihin kiinnitetäänkin nykyään paljon huomiota, on tavallisen kuluttajan edelleen hankalaa saada puolueetonta ja selvää tietoa oikeasti ekologisista eli päästöttömistä ja muovittomista maaleista. Pelkkä eko-teksti maalipurkin kyljessä tai maininta maalin hengittävyydestä ei välttämättä kerro tuotteen ekologisuudesta ja siksi ilman tarkempaa perehtymistä asiaan on vaikeaa erottaa hyviä tuotteita huonoista.




Maali vaikuttaa sisäilmaan


Muovittomuus ei ole ainoa syy miksi seinille sutimansa maali kannattaa valita tarkoin: maali voi vaikuttaa sisäilmaan vielä pitkään VOC-päästöjen muodossa. Asia koskettaa varsinkin uudiskohteen rakentajia, sillä VOC-päästöjä on erityisen paljon juuri uusissa taloissa ja ne laskevat normaalille tasolle vasta noin puolen vuoden kuluttua rakennuksen valmistumisesta! VOC-yhdisteet ovat kaasuja, joiden päästölähteitä ovat erityisesti rakentamisessa ja sisustamisessa käytettävät materiaalit kuten kalustelevyt, liimat ja tasoitteet, mutta myös maalit. 

Suurin osa maalien VOC-pitoisuuksista johtuu niissä käytetyistä liuottimista, joten päästöihin pystyy vaikuttamaan merkittävästi valitsemalla vesiohenteisen maalin. Jos purkin kyljessä on lisäksi joutsenmerkki, kertoo se, että maalin VOC-pitoisuus on pienempi kuin EU:n säätämät raja-arvot ja että terveydelle ja ympäristölle haitalliset aineet on siinä minimoitu. Oli joutsenmerkki tai ei, vesiohenteiset maalit sisältävät silti lähes aina muoveja kuten akrylaattia, joka on niiden tyypillisin sideaine. Lisäksi maaleissa voi olla erilaisia homeenesto- ja palonsuoja-aineita, PFC-yhdisteitä ja ftalaatteja.

Maalin VOC-pitoisuuden voi tarkistaa maalipurkin etiketistä, jossa se kuuluu ilmoittaa. Muovittoman ekomaalin kyljessä arvo on lähellä nollaa (Huom! VOC-arvon saa ilmoittaa nollana, mikäli se alittaa tietyn raja-arvon. VOC-arvo nolla ei siis ole tae siitä, että tuote olisi täysin päästötön). Päästötön tai hyvin vähäpäästöinen maali ei maalattaessa haise voimakkaasti eikä siitä kuivuessa tai sen jälkeenkään haihdu mitään epäterveellistä ilmaan. 


Päästöttömät ja muovittomat maalit sisämaalauksessa

Omien selvittelyjeni perusteella muovittomia ja päästöttömiä sisämaaleja näyttäisi luotettavasti myyvän ainakin Suomen luonnonmaalit, jonka valikoimista löytyy esimerkiksi saksalaisen Auron maaleja. Kotimaiset vaihtoehdot ovat lisäksi Uulan sisustusmaali ja Colorian Greenline sisustusmaali.

Tuotteiden luvataan olevan maalattavuudeltaan hyvällä tai jopa erinomaisella tasolla. Maalit voidaan sävyttää olemassa olevien sävykarttojen mukaisesti eivätkä sävytyksessä käytetyt väriaineet esimerkiksi sisällä muovia. Hinnoiltaan muovittomat maalit ovat tavallisia akrylaattimaaleja aavistuksen kalliimpia, mikä saattaa koitua valintatilanteessa usein akrylaattimaalin eduksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi 9 litraa Coloria Greenlinen sisämaalia maksaa noin 15€ enemmän kuin sama määrä tavallista sisustusmaalia. Hintaero ei siis ole merkittävä, mutta toki koko asunnon maalausurakassa se alkaa jo näkymään.

Tasoite- ja pohjamaalaustarjouksia kysyessämme meille tuli myös hieman yllätyksenä, että kaikki urakoitsijat eivät välttämättä suostu käyttämään muovittomia maaleja. Tämä on hyvä ottaa huomioon mikäli kaikkea maalaamista ei ole tarkoitus hoitaa itse ja mainita toive muovittomasta maalista jo tarjouspyynnössä. 

Read More

Toiveet talon suhteen

5.10.2020

Rakentaminen on kompromisseja, ellei käytössä ole rajaton budjetti, vapaa kaava ja mielin määrin tilaa. Kun jokainen neliö maksaa, joudutaan usein tinkimään asunnon pinta-alasta, mutta myös tontti rajoittaa talon kokoa. Joillakin alueilla kaavamääräykset voivat olla niin tiukat, etteivät ne mahdollista juuri sitä tietyn väristä julkisivua tai katon muotoa. Pohjan suunnittelukaan ei ole aina ongelmatonta; huoneiden sijoitteluun vaikuttavat niin ilmansuunnat, naapuritalot, tontin muoto ja koko sekä käytettävissä olevat neliöt.

Jokaisella rakentajalla on mielessä se oma toivelista niistä asioista joiden hän haluaisi toteutuvan unelmiensa talossa. Ja se muuten harmittaa, kun jotain itselle tärkeää onkin pakko jättää pois. Erityisesti pohjaan ja itse taloon liittyvät toiveet ovat kuitenkin tärkeitä, sillä niitä ei niin vain myöhemmin muuteta.


Isoin asia josta me jouduttiin luopumaan jo heti alussa, oli autokatos. Todettiin, että meidän auto pärjää jonkin aikaa pihalla ilman katostakin, jonka hinnalla me saadaan aika paljon kaikkia muita toiveita toteutettua. Lupakuviin katos kuitenkin piirrettiin; sille haetaan lupa samalla kuin talollekin ja katos rakennetaan luultavasti myöhemmässä vaiheessa. 

Tiedostimme myös alusta saakka, että yksitasoinen talo tulee viemään ison osan tontista ja kun tontin muodon takia päätimme vetää taloa vielä enemmän irti rajasta, menetettiin takapihaa jonkin verran. Pienempi takapiha saataa puolestaan myöhemmin rajoittaa pihan toimintoja, mutta onneksi alustavien pihasuunnitelmien perusteella näyttää siltä, että kaikki tarvittava saadaan pihalle kyllä mahtumaan.

Talon pohjaan liittynyt toteutumaton toive oli erillinen siipi lapsille ja heidän huoneilleen. Tätä ei kovasta pyörittelystä huolimatta saatu pohjassa huomioitua eikä kylpyhuoneeseenkaan tule kylpyamme mahtumaan, mutta monet muut toiveet sen sijaan saadaan toteutettua.

Nämä toiveet toteutuvat:
  • yksitasoinen talo
  • hengittävä rakenne
  • tumma puutalo
  • maalämpö
  • neljä makuhuonetta
  • kodinhoitohuone
  • kaksi erillistä vessaa
  • kaksi erillistä kylpyhuonetta
  • walk-in closet
  • ruokakomero
  • arkieteinen kurasyöpöllä
  • käynti terassille olohuoneesta
  • keittiö erillään olohuoneesta
  • käynti kylppäriin myös päämakuuhuoneesta
  • vino sisäkatto olohuoneessa

Tuota listaa ja meidän pohjaa katsoessa ei voisi olla tyytyväisempi. Vaikka pohjaa pyöriteltiin kauan, oli se kaiken vaivan ja ajan arvoista, sillä saimme toteutumaan lähes kaikki tärkeimmät toiveemme - ja jopa ne, joista emme osanneet edes haaveilla. Tässä korvaamaton apu oli kyllä oma arkkitehti, josta voit lukea lisää täältä: Arkkitehti vai ei. Ilman ammattilaisen apua ja näkemystä olisi toteutumattomien toiveiden lista varmasti ollut pidempi.

Read More