Älykäs pihavalaistus

29.12.2020

Kun talotoimitus lähestyy ovat ajankohtaiseksi tulleet myös valaistusasiat. Hankimme Black Friday -tarjousten innostamina Philips Hue -aloituspakkauksen tarkoituksenamme selvittää, voisiko Hue-älyvalaistusjärjestelmä olla meille potentiaalinen vaihtoehto. Pikaisen testailun sekä kuulemiemme käyttökokemusten perusteella teimme nopeita päätöksiä ja ostimme lisää Hue-valoja sekä sisälle, mutta myös ulos.

Mikä meidät vakuutti? Valojen ohjailu älypuhelimella on äärettömän kätevää! Hue-polttimot toivat aivan kute normaalitkin lamput, mutta niiden kaikki hyödyt ja toiminnot saadaan käyttöön Hue-sillan eli pienen boksin avulla, joka toimii yhteysasemana valaisimen ja Huen oman älypuhelinsovelluksen välillä.

Philips Hue älyvalaistus ulos


Hue-sovelluksen kautta voidaan määrittää muun muassa erilaisia rutiineja, ajastimia ja omia valaistusasetuksia. Ulkovalojen kannalta näistä kiinnostavin on valojen säätäminen auringonnousun ja -laskun mukaisesti, mutta valoja voidaan asettaa myös kirkastumaan ja himmenemään pikkuhiljaa vuorokauden ajasta riippuen. Ajastintoiminto tuo puolestaan turvaa loma-aikana, jolloin kodin saa myös asutun näköiseksi kun ajastaa valot syttymään ja sammumaan automaattisesti.

Myös valojen kirkkauden ja värisävyn säätäminen on hyvä ominaisuus, sillä voimme muuttaa niitä tarvittaessa tilanteen tai vaikka vuodenajan mukaan eikä meidän tarvitse tehdä päätöksiä ulkovalojen värisävystä (eli ratkoa ikuista ongelmaa 3000 K:n ja 4000 K:n välillä) vielä tässä vaiheessa.

Philips Hue älyvalo ulos


Talon seinustaa ja terassia valaisemaan hankimme näppärän kokoiset, mustat Hue Fuzo -seinävalaisimet ja sisääntulokatoksen kattoon mustaksi maalattua alumiinia ja lasia olevan Econic-valaisimen. Pihalla on lisäksi tarkoitus hyödyntää Philips Hue -pylväsvaloja, joita varten vedetään nyt maanrakennusvaiheessa kaapeli ja itse valaisimet asennetaan sitten kun pihaa myöhemmin laitetaan ja toimintojen sekä kulkuväylien sijainnit selvenevät.
Read More

Louhinnat

22.12.2020


Tontin reunalla nouseva kallio kertoi meille heti, että räjäytyksiä olisi varmasti tiedossa. Pohjatutkimus puolestaan vahvisti, että tonttimme todella on kallioinen, mutta kuinka paljon kalliota maan alla lopulta olisi, oli tässä vaiheessa mysteeri. Vasta kun tontti oli raivattu ja ylimääräinen maa-aines kaivettu pois kallion päältä, pystyttiin kartoittamaan louhinnan tarve.

Meidän louhinnat hoiti varmalla otteella Louhintaliike Setpal Oy. Poraukset aloitettiin perjantaina 4.12. ja itse louhinnat, jotka saatiin käyntiin seuraavana maanantaina, kestivät kolme päivää. Työtä hidasti muun muassa kivien siirtely, etenkin kun tontilla ei ollut juurikaan ylimääräistä tilaa niiden säilytykseen. 

Kalliota räjäytettiin yhteensä 193 kuutiota ja kun nyrkkisääntönä kuulemma on, että yksi kuutio kalliota vastaa räjäytettynä 2,5 kuutiota, niin olihan meillä tontilla melko paljon kiveä louhintojen jäljiltä. 15 kuormallista isoimpia kiviä kuljetettiin kivimurskaamolle, jossa ne otettiin vastaan ilmaiseksi. Kivien poisviennissä maksoimme siis vain kuljetusmaksun. Iloinen yllätys oli, että osa kalliosta hajosi sen verran pieneksi murskeeksi, että sitä voidaan hyödyntää tontin täytöissä enemmän kuin osasimme odottaa.




Louhintakatselmukset


Louhintakatselmukset ja naapuritaloihin asennettavat tärinämittarit tulivat Forcit consultingilta. Tärinämittarit asetetaan naapureiden luvalla lähimpiin taloihin ja niiden avulla seurataan, että louhinnasta aiheutuva tärinää pysyy tarpeeksi pienenä eikä louhinta aiheuta haittaa rakennuksille. Mittareista maksetaan vuokraa niin kauan kun ne ovat kiinnitettyinä taloihin, joten jos ylimääräistä rahaa ei ole hassattavaksi, kannattaa asennukset ajoittaa mhdollisimman lähelle louhinnan ajankohtaa. Meillä mittarit käytiin asentamassa jo keskiviikkona, jonka jälkeen saimme tiedon louhintojen siirtymisestä aina seuraavalle viikolle. Onneksi mies sai neuvoteltua laskutuksen alkamaan vasta lauantailta, joten säästettiin siinäkin muutama satanen kun vuokra neljästä mittarista oli kuitenkin 80€+alv/päivä.



Louhinnan kustannus

Louhinnan kustannus oli  6750 euroa (sis. alv.) Monet välttevät kallioisa tontteja louhinnan kustannusten takia, mutta meidät yllätti "pieni" louhintojen hinta, vaikka louhittavaa tuli lopulta lähes koko talon alueelta (n.170 neliötä + salaojat) ja lisäksi louhittiin paikka hulevesien viivytyskaivolle.

Louhinnan hintaan vaikuttaa louhintatapa; meille louhintaa tehtiin kanaalilouhintana, jossa tehdään kapeita väyliä esimerkiksi vesi ja viemäriputkille, sekä avolouhintana. On myös hyvä huomioida, että kustannuksia lisäävät muun muassa kuljetusmaksut ja kaivurikuskin laskuttamat tunnit; kivien ja räjäytysmattojen siirtely sekä poiskuljetettavan materiaalin lastaaminen autoihin vei oman aikansa. Karkeasti arvioituna louhinta aiheutti muita kustannuksia noin 5 000 euron edestä.


Read More

Keittiösuunnitelma

18.12.2020

Uudiskohteen keittiösuunnitelma kannattaa ottaa työn alle mahdollisimman ajoissa, mielellään jo siinä vaiheessa kun pohjaan on mahdollista tehdä vielä muutoksia. Me aloitettiin keittiön suunnittelu viime keväänä kun keittiön varsinaiseen toimitukseen oli aikaa vielä reippaasti yli vuosi. Silloin tuntui, että oltiin super aikaisin liikkeellä, mutta yhtäkkiä kesä oli ohi ja meidän pitikin alkaa vahvistamaan Jukkatalolle kalustesuunnitelmia!

Isot linjat olivat meille alusta asti melko selkeät, joten meillä oli jo hyvä käsitys siitä mitä keittiöltä halusimme. Pyysimme tarjoukset useammalta eri keittiötoimittajalta ja vertailimme niitä meille tärkeiden asioiden näkökulmasta. On myönnettävä, että hinta oli rajallisen budjetin takia meille tärkeä kriteeri, mutta valintaan vaikuttivat myös keittiön kotimaisuus, hinta-laatusuhde, meidän toiveet mahdollistavat ratkaisut ja asiakaspalvelu. Lopulta jäljellä oli pari hyvää vaihtoehtoa ja niiden joukosta päädyimme Puustelliin. Saimme Espoon myymälässä todella hyvää palvelua ja meidän keittiösuunnittelija Anna-Mari osasi johdatella meitä oikeaan suuntaan ja kuunnella meidän toiveita.


Mitä toiveita meillä sitten oli keittiön suhteen ja millainen keittiö meille tulee?



Yläkaapiton keittiö


Päädyimme yläkaapittomaan kettiöön, koska halusimme keittiöstä avaramman näköisen ja ison ikkunan tuomaan luonnonvaloa. Meille tulee keittiön yhteyteen ruokakomero, joten säilytystilaa meillä pitäisi olla riittävästi ilman yläkaappejakin. Kuivauskaapin käyttöä olen alkanut tietoisesti vähentämään, jotta selvitään helpommin ilman sitä :D

uudiskohteen keittiösuunnitelma 3D Puustelli


Aamiaiskaappi


Aamaiskaappi on nyt trendikäs ja löytyy siksi lähes kaikkien uudiskohteiden keittiöistä - niin myös meidän. Tasoilla pyörivät sähkölaitteet, leipäkori ja muu sälä halutaan tarvittaessa piilottaa, joten aamiaiskaappi oli yksi aika ehdoton toive. Alkuperäisessä keittiössä aamiaiskaapille oli suunniteltu oma kolo ruokakomeron viereen, mutta lopulta totesimme sen olevan siellä liian kaukana vesipisteestä ja muutenkin vähän turhan erillään muusta keittiöstä. Tuolla paikalla aamaiskaappi olisi myös lohkaissut tilaa arkieteisestä, joten katsoimme järkevämmäksi siirtää sen keittiön nurkkaan. Aamiaiskaapista tulee nyt pienempi, mutta näin saamme samalla hyödynnettyä hankalan tilan, jolle olisi muuten ollut vaikea keksiä järkevää käyttöä. Aamiaiskaapin oveksi halusimme taiteoven, joka mahtuu aukeamaan sopivasti ikkunaseinälle ikkunaa peittämättä ja eikä ole auki ollessaan tiellä. Näitä ei ollut kaikkien keittiötoimittajien valikoimissa.


Korotettu uuni


Aamiaiskaapin vieressä on toivomamme korotettu uuni, joka helpottaa ruuanlaittoa. Uunin sijoittamisen päätyseinälle mahdollisti pakastimen siirtäminen ruokakomeroon, jolloin saimme mahtumaan samaan riviin uunin, kuiva-ainekaapin sekä jääkaapin.


Tasoon integroitu liesituuletin


Tämä haluttiin ehdottomasti, sillä näin kattoon ei tarvita ylimääräisiä hökötyksiä. Saimme Puustellilta hyvän tarjouksen Siemensin induktisotason ja liesituulettimen yhdistelmästä, joten päätimme ottaa sen heidän kauttaan. Vaikka saarekkeeseen ei alunperin pitänyt tulla toimintoja, päätettin liesi lopulta (pitkän pohdinnan jälkeen tosin) sijoittaa siihen. Näin saamme pidemmän yhtenäisen työskentelytilan altaan viereen.



uudiskohteen keittiösuunnitelma 3D Puustelli

Musta komposiittiallas


Meidän edellisessä keittiössä oli musta komposiittiallas johon oltiin niin tyytyvisiä, että sellainen tulee meille nytkin. Koska uuni ja liesi ovat myös mustia, saadaan kokonaisuudesta näin yhtenäinen. Hanaksi tulee Oraksen Inspera ulosvedettävällä juoksuputkella.


Ei valkoista keittiötä


Puustellin pieni miinus tulee heidän suppeasta värivalikoimastaan, josta lopulta valitsimme meidän keittiön väriksi sävyn cashmere. Hieman tuo sävy vielä mietityttää, mutta lohduttaudun sillä, että ainakin asuntomessuilla Kastelli Kuoren kodinhoitohuoneessa se näytti oikein hyvältä! Lopullinen päätös voidaan kuitenkin tehdä vasta ensi keväänä kun päästään taloon mallailemaan eri sävyvaihtoehtoja ja sitä miltä ne tilassa näyttävät. Salaa toivon, että Puustellin värivalikoimaan saataisiin ensi vuonna muutama herkullinen uutuussävy, joiden joukosta löytyisi juuri se meidän keittiön sävy.


Kvartsitaso


Tasomateriaalien vertailun jälkeen päädyimme lopulta kestävään kvartsiin, vaikka se söikin jonkin verran keittiöbudjettia. Tasoksi valittiin vaalea Louhi stonen White wave -kvartsitaso, jota Anna-Mari hoksasi meille ehdottaa juuri silloin kun oltiin ihan umpikujassa tason valinnan kanssa. Taso jatkuu myös aamiaiskaapin sisälle, mikä ei kaikilla valmistajilla olisi onnistunut.


Shaker-keittiö


Kirjoittelin jo aiemmin, että toiveenamme on sileiden ovien sijaan shaker-tyylinen keittiö peiliovilla. Ovimateriaaleissa päädyimme lopulta maalattuun mdf-oveen ja suuri haaveeni puisesta keittiöstä jää nyt tällä kertaa rajallisen budjetin takia toteutumatta. Mikäli keittiön materiaalien vertailu kiinnostaa, kannattaa käydä kurkkaamassa myös postaus keittiön materiaaleista.




3D-kuvat keittiöstä Anna-Mari Kokkola / Puustelli Espoo
Read More