Näytetään tekstit, joissa on tunniste talopaketti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talopaketti. Näytä kaikki tekstit

Raksakuulumiset - elementtien toimituksesta väliseiniin

6.3.2021

Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdilla ja niin ovat alun haasteiden jälkeen hommat raksallakin. Aika päivittää tännekin mitä kaikkea raksalla on pystytyksen jälkeen tapahtunut.

Kun aluskate oli asennettu ja talo oli saatu säältä suojaa, saimme vihdoin huokaista helpotuksesta. Nopeasti talon päälle saatiin myös peltikatto ja timpurit siirtyivät sisälle runkorakenteiden pariin. Olimme juuri toipuneet pystytyksen ja Suomen talven aiheuttamasta stressistä, kun seuraavan haasteen aiheuttivatkin sitten leimaamattomat runkorakennekuvat, jotka olisi pitänyt leimata jo ennen talon pystytystä. Jos siis päätät ottaa perustukset muualta kuin talotehtaan kautta, niin varmista, että kaikki kuvat menevät oikeille henkilöille tarkastettavaksi!

Aika rakennusvalvontaan kuvien leimaamista varten onnistui onneksi nopeasti, mutta kuvatpa eivät menneetkään läpi! Erinäisten sekoilujen takia leimaa ei saatu heti kuvien korjaamisen jälkeenkään. Tämä kaikki viivästytti runkokatselmusta, joka vaaditaan ennen kuin kantavia runkorakenteita saa alkaa peittämään, eikä raksalla tapahtunut siksi vajaaseen kahteen viikkoon mitään.



Lopulta rakennusvalvonta ilmoitti runkokatselmuspäivän aamuna, etteivät he koronan takia tee enää työmaakäyntejä vaan meidän piti hankkia työmaalle ulkopuolinen tarkastaja, jolla olisi tavanomaisen puurakennesuunnittelijan pätevyys. Loppu hyvin kaikki hyvin, leima saatiin ja hommat jatkuivat. Timpuriporukka palasi raksalle noin kahdeksi päiväksi viimeistelemään rungon ja tekemään meille terassin.




Ennen LVI-töitä hankittiin raksalle kaksi rakennuslämmitintä sulattamaan maata, jotta putkien kaivaminen maahan kävisi helpommin. Motonetin 50 euron lämmittimet ovat ajaneet asiansa oikein hyvin ja pitivät taloa lämpinä kovemmillakin pakkasilla. Sähkönkulutuksessakin päästiin tässä vaiheessa kunnolla vauhtiin :D

Ulkoseinien sähkövedot tehtiin päivässä ja kävimme osoittelemassa nopeasti mille korkeudelle kuviin merkityt ulkopistorasiat ja ulkovalot halusimme. Näin jälkeenpäin ajateltuna näitä olisi voinut miettiä vähän etukäteen - etenkin ulkopistorasioiden paikkoja. Samaan aikaan raksalla teki LVI-porukka omaa osuuttaan.


lattiavalu

Lattiavalua varten hankimme raksalle kosteudenpoistajan ja sahasimme isosta putkesta muotteja ylijäämäbetonia varten. Betonin pois kuljettaminen olisi maksanut meille 500 euroa, joten päätimme käyttää sen aidan perustuksiin.

Lattiavalun jälkeen alkoikin nopeasti seinien villoitus ja väliseinien rakentaminen. Tätä vaihetta oltiin odotettu tietysti kovasti, koska sisätilat alkoivat vihdoinkin muodostumaan ja pohjapiirrustus muuttumaan oikeiksi huoneiksi. Saatiin tosi mukava timpuri meidän talolle hommiin ja vaikka  hän on painanut töitä raksalla yksin, niin hommat ovat edistyneet nopeasti. Aina raksalla käydessä yllättyy, kun uusia seiniä on noussut. Seinien myötä tuli myös suuri helpotus: kaikki huoneet ovat just hyvän kokoisia! 


seinien villoitus ekovilla

Väliseinien teko

Tällä viikolla Vesivek kävi asentamassa rännit sekä kattoturvatuotteet ja seuraavaksi talolla aletaan asentamaan ilmastointiputkia ja sisäseinien sähköjä. Sitä varten raksalle on toimitettu jo melkoinen määrä kaikenlaista putkea ja johtoa. Meidän hommaa on ollut pääasiassa työmaan siivous ja sorttiasemalla käyminen. Päädyimme roskalavan sijaan kuskaamaan roskat itse lähimmälle sorttiasemalle peräkärryllä. Aika monta keikkaa on jo tullut heitettyä - kuormat ovat koostuneet pääasiassa muovista, maalatusta puusta, villanpalasista ja styroksista.

Read More

Talopaketin toimitus - nyt meillä on talo!

19.1.2021

Blogi on elänyt hiljaiseloa tammikuun ensimmäiset viikot. Tontilla paiskittiin joulun jälkeen hommia kaikki mahdolliset vapaapäivät, jotta maatyöt saatiin tehtyä ajoissa ennen elementtien pystytystä. Säät suosivat meitä ja lunta saatiin Etelä-Suomeen vasta siinä vaiheessa kun sisätäytöt oli jo saatu tehtyä ja perustukset suojattua pressuilla. 

Jos säät olivatkin suosineet meitä tähän saakka, niin eivät suosineet enää pitkään. Etelä-Suomeen luvattu kova lumisade, josta lumimyrskynäkin puhuttiin, rantautui Espooseen juuri samana tiistai-aamuna kun meidän elementtien oli määrä saapua. Edellisenä päivänä hälytimme lastenvahdin meille yökylään, jotta pääsimme aamulla klo 6 tontille tekemään lumityöt tonttitieltä ja perustusten päältä. Sakea lumisade alkoi juuri samoihin aikoihin ja vaikka sää ahdistikin, olimme helpottuneita kun näimme rekan valot pikkutiellämme hieman ennen seitsemää - ensimmäinen rekka oli päässyt säästä huolimatta perille!


Rekka toimittaa talopaketin elementit

Meille vakuuteltiin, että lumisade ei tulisi haittaamaan pystytystä, mutta kovan tuuli olisi voinut vielä estää sen. Onneksi kaiken alkusäädön jälkeen pystytys pääsi alkamaan! Sen lisäksi että toinenkin rekka pääsi perille, pääsivät rekat myös pois meiltä, vaikka lunta oli ehtinyt siihen mennessä tulla jo melkoinen määrä.


Elementtitoimitus


Elementtitoimitus


 Lumisade jatkui sakeana vielä yön sekä seuraavan päivän, ja kun se vihdoin iltapäivän mittaan päättyi, oli talon sisällä meitä odottamassa melko lohduton näky: koko talo oli sisältä täynnä lunta ja se kaikki oli saatava ulos vain ulko-oven kautta. Lumitöitä tehtiinkin sitten parina arki-iltana ja viikonloppuna, jotta kämppä saatiin tyhjäksi - onneksi pakkanen kiristyi -20 asteeseen eikä lämpötila kääntynyt plussalle. Lisäksi perjantaina saimme katon aluskatteen, joten tässä vaiheessa edes uusia sateita ei tarvinnut enää pelätä.



Kaikesta tästä jotain oppineena loppuun vielä muutama vinkki talvirakentajille:

  • Suomessa sää on arvaamaton, joten kaikkeen kannattaa varautua. Eli lumitöihin, mutta myös vesisateeseen.
  • Mieti miten rekat pääsevät tontille ja sieltä pois - myös silloin jos teitä ei ole aurattu.
  • Naapureita on hyvä varoittaa etukäteen. Me emme tajunneet, että rekka joudutaan jättämään tielle niin, että se saattaa blokata kapealla tiellä muun liikenteen.
  • Suojaa perustukset hyvin pressuilla. Niiden päältä lumen poistaminen on huomattavasti helpompaa. Huomioi myös, että tuuli tarttuu pressuihin helposti eli kiinnitä reunat hyvin.
  • Tontille kannattaa hommata hyvä lumilapio tai jopa kaksi, lumikola ja hyvä harja.


Read More

Ulkomaali - sävyn valinta

1.8.2020

Maaliasioita pohditaan usein vasta siinä vaiheessa kun talo on jo pystyssä (vaikka toki jo rakennuslupaa hakiessa joku käsitys talon tulevasta väristä on oltava), mutta koska meidän talo tulee välimaalattuna, oli meidän ilmoitettava jo nyt pääpiirustusvedosten tarkistamisen yhteydessä, millä sävyllä talo maalataan tehtaalla. Meille on ollut alusta asti selvää, että talostamme tulee tumma. Ei trendikäs musta, mutta tumma. Sopivaa sävyä miettiessämme huomasimme nopeasti, että maalin valitseminen tummaan taloon on kuitenkin todella hankalaa, sillä sävyjä on useita ja ne taittavat aina vähän joko harmaaseen, ruskeaan tai siniseen. 

Välimaalattu ulkoverhous


Yleensä talopaketeissa ulkoverhous on vähintäänkin pohjamaalattu, mutta pintamaalaus jää asiakkaan vastuulle. Meidän elementit tulevat välimaalattuina eli pohjamaalattuina ja kertaalleen pintamaalattuna. Välimaalauksen etuna on, että ulkoverhouslaudat on maalattu teollisesti kuivissa ja hyvissä olosuhteissa ja talo on jo pystytysvaiheessa suojassa sään vaikutuksilta. Lisäksi meidän tarvitsee maalata talo itse enää kerran, mikä helpottaa tietysti meidän työtä, säästäen samalla aikaa ja rahaa kun maalia ei tarvita niin paljon.

Kompromisseja maalien suhteen


Yksi toiveeni talon suhteen oli, että voisimme projektissamme käyttää luonnonmaaleja myös ulkoverhouksen maalaamisessa. Tämä ei nyt valitettavasti tule välimaalauksen vuoksi toteutumaan, sillä käytettävään ulkomaaliin meidän ei ole mahdollista vaikuttaa: Jukkatalon käyttämä maali on Teknoksen vesiohenteinen ja akrylaattipohjainen Nordica eko ja välimaalaus tehdään sarjan puolihimmeällä teollisuusmaalilla. Koska paras ja kestävin lopputulos saadaan, kun käytetään samaa maalia myös toisella maalauskerralla, tulemme myös tällöin käyttämään Teknoksen Nordicaa. Nordica-maalin eduksi on sanottava, että se on yksi Suomen suosituimmista maaleista ja sillä on erittäin hyvä säänkestävyys sekä pitkä huoltoväli. Lisäksi Nordica Classicille on myönnetty Joutsenmerkki, joten teollisista maaleista tämä on varmasti hyvä vaihtoehto.

RR23 ja 564X maalisävyt


Talon värin valinta


Oman kodin väri valitaan tietysti aina oman mieltymyksen mukaan, mutta toisilla alueilla myös kaavamääräykset asettavat käytettäville väreille omat vaatimuksensa. Meillä kaava ei onneksi aseta rajoitteita, joten voimme valita sävyn sekä kattoon että taloon vapaasti. Tai noh, "vapaasti": Sävy on valittavissa  Jukkatalon välimaalisävyjen viiden vakiosävyn joukosta tai reilun tuhannen euron lisämaksusta Teknoksen ulkovärikartasta. Koska ulkovärikartasta ei täysin mieleistä sävyä löytynyt (ja koska keksimme tonnille helposti muutakin käyttöä), olivat vaihtoehdot tummaan taloon siis vakiosävyistä tummanharmaa RR23 ja musta 564X.

Ostimme vielä varmuuden vuoksi molempia sävyjä testiin, jotta saimme niistä todellisemman kuva ja lähetin lisäksi viestiä teknoksen sävyneuvontaan. Olisi nimittäin tehnyt mieli valita se musta, mutta Teknokselta meitä neuvottiin valitsemaan harmaa RR23, joka on mahdollista saada kertamaalauksella tummemmaksi. Vaaleammasta on helpompi tehdä tummempi kuin toisinpäin, sanoivat ja kyllähän se käy järkeen.

RR23 ei ole meidän kummankaan mieleen ja taittaa liikaa siniseen, mutta päälle suditaan sitten varmasti aika pikaisesti toinen kerros mieluisampaa sävyä. Nyt vahva ehdokas on NCS -värikartan sävy 8000-N, joka on selvästi tummanharmaa eikä taita siniseen, mutta pidätämme luonnollisesti oikeuden muutoksiin :D Oli lopullinen väri mikä tahansa, varmistamme katon, ikkunapeltien, räystäiden ja kattoturvatuotteiden sopivuuden siihen valitsemalla niihin väriksi mustan. Lupakuviin merkitään talon väriksi vain tummaharmaa/musta, joka jättää meille pelivaraa lopullisen sävyn valintaan.
Read More

Meidän talotoimittaja

24.7.2020

Allekirjoitimme kesälomalla sopimuksen talotoimittajamme kanssa - meidän kodin rakentaa Jukkatalo.

Tapasimme Jukkatalon myyjän, Matin, jo tammikuussa Rakenna ja remontoi -messuilla, ja kun tarjousten pyytäminen oli ajankohtaista, otimme yhteyttä juuri Mattiin, joka vastasikin meille lähes salamaakin nopeammin :D Tavallaan pikkujuttuja, mutta hyvä ensivaikutelma messuilla ja nopea palaaminen tarjouspyyntöömme antoi Jukkatalosta niin hyvän kuvan, että se oli vahvoilla heti alusta asti. Jukkatalo oli myös talotoimittajista ainoa joka, toimitti meille jo heti ensimmäisten viestien jälkeen kuvat talosta. Muista talotoimittajista ainoastaan Finnlamelli teki meille kuvat neuvottelujen loppuvaiheessa.

Dekolehti Jukkatalo Tuulia


Valinta ei todellakaan ollut helppo. Meillä oli lopulta myös kaksi muuta vahvaa ehdokasta, joilta saamamme palvelu oli erittäin hyvää: Finnlamelli ja Kannustalo.

Haaveemme hirsitalosta kaatui lopulta hintaan. Saimme Finnlamellilta neuvottelujen tuloksena oikein hyvän ja kilpailukykyisen tarjouksen, mutta kun jo nyt keikumme budjettimme ylärajoilla, tulimme pitkän harkinnan jälkeen siihen lopputulokseen, että emme voi loputtomiin venyttää budjettiamme. On pakko kuitenkin kehua Finnlamellin myyjää Sergeitä huikeasta työstä, jota hän meidän eteen teki ja aidosta halusta saada meille hyvä koti sopivaan hintaan. Sergei myös kutsui meidän Tuusulan asuntomessualueelle tutustumaan etukäteen Finnlamellin messutaloon, mikä oli kiva kokemus ja sai meidät vielä harkitsemaan hirsitaloa ihan tosissaan.

Lopullinen valinta tehtiin Jukkatalon ja Kannustalon välillä. Täytyy sanoa, että olisimme oikeastaan voineet valita näistä kumman vaan. Mielikuvamme Kannustalosta oli alusta asti ollut laadukas ja heidän valmiit talomallinsa ovat trendikkäitä ja omaa silmäämme miellyttäviä. Hintaero ei lopulta ollut merkittävä ja valinta perustui hintaa enemmän toimitussisältöön ja joustavuuteen. Jukkataloon päädyimme siksi, että kokonaishinta oli edullisempi ja toimitussisällössä oli asioita, jotka eivät Kannustalon hintaan kuuluneet. Näitä olivat esimerkiksi terassi lehtikuusesta, maaviileä ja vino sisäkatto olohuoneessa sekä ruokailutilassa. Lisäksi saimme sopimukseen muun muassa maininnan ilmavuotoluvusta, jonka tulee olla alle 1.

Myyjämme Matti jaksoi kyllä kärsivällisesti vastailla meidän kysymyksiin ja säätää tarjousta useita kertoja toiveidemme mukaiseksi. Useamman kuukauden vääntö kannatti ja löysimme Matin kanssa ratkaisun, jossa arkkitehtimme tekemät piirrustukset, EkoJukka-rakenne sekä budjettimme kohtasivat. Kerrottuamme asiasta Instagramissa, saimme paljon kommentteja ja onnitteluja hyvästä valinnasta tyytyväisiltä Jukkatalon asiakkailta. Tämä vahvisti sitä tunnetta, että tiesimme tehneemme oikean päätöksen ja olemme nyt aloittaneet luottavaisin mielin yhteistyön Jukkatalon kanssa.
Read More

Talotoimittajan valinta

3.7.2020


Talotoimittajan valinta on rakennusprojektin isoimpia ja vaikeimpia päätöksiä. Meillä talotoimittajien kilpailutus alkoi maaliskuun alussa ja juuri ennen heinäkuuta saimme tehtyä valintamme. Tässä postauksessa kerron tarkemmin kilpailutuksesta eli mitä siinä kannattaa meidän kokemusten perusteella ottaa huomioon ja mitkä tekijät vaikuttivat meillä talotoimittajan valintaan. 

Kaiken kaikkiaan kilpailutusprosessi kesti jopa neljä kuukautta ja yksi syy siihen oli korona. Koronan tullessa kuvioihin vedimme tietoisesti jarrusta ja päätimme edetä rauhassa tilanteen kehittymistä seuraten. Meille tämä oli onni onnettomuudessa, koska saimme hoitaa kilpailutuksen rauhassa ja viilata toimitussisältöjä ilman kiirettä.


Muuttovalmis vai sisusta itse?


Mikä on talon valmiusaste eli kuinka paljon olet valmis tekemään itse? Meille oli alusta asti selvää, että kuten suurinosa muistakin rakentajista, mekin valitsemme talopaketin pitkästä tavarasta rakentamisen sijaan.

Avaimet käteen -ratkaisussa lopullisen budjetin arviointi on helpompaa, sillä suurinosa kuluista on heti tiedossa. Sisusta itse -mahdollistaa kuitenkin parhaassa tapauksessa kymppitonnien säästöt, jos raksalla jaksaa ahertaa paljon myös itse.

Me ei todellakaan olla mitään Puuha-Petejä, vaikka vanhassa kodissa remppaa itse tehtiinkin ihan ok menestyksellä, mutta koska me halutaan vapaasti valita pintamateriaalit, maalisävyt, kiintokalusteet yms oli sisusta itse -ratkaisu meille houkuttelevampi. Kilpailutuksen ohessa olemmekin siksi pyytäneet tarjouksia eri urakoista kuten laatoituksesta ja tasoitustöistä, kiintokalusteista ja lattialaatoista, jotta olemme saaneet selville kannattaako sistusta itse -paketti meidän tapauksessa, kun voimme (lue: osaamme) tehdä vain osan työstä itse.

Lopulta miehen laatima excel oli sitä mieltä, että meidän valinnoilla on järkevämpää valita sisusta itse -vaihtoehto, jossa talotoimittaja toimittaa talon levyvalmiina ja me yhdessä muiden toimijoiden kanssa teemme talon valmiiksi.


Kilpailuta useampia talotoimittajia


Meillä oli muutama ennakkosuosikki, mutta siitä huolimatta halusimme kilpailuttaa useamman eri firman. Tämä vaiva kannattaa nähdä, sillä erilaisia tarjouksia vertailemalla oppii valtavasti ja osaa kyseenalaistaa eri ratkaisuja. 

Me olimme yhteydessä seuraaviin talotoimittajiin, joiden kanssa omasta mallista rakentaminen oli mahdollista:

  • Kannustalo
  • Dekotalo
  • Sievitalo
  • Jettatalo
  • Finnlamelli
  • Jukkatalo
  • Kontio
  • Designtalo


Pyysimme vastaamaan kahden viikon sisällä oliko heidän mahdollista tehdä meille tarjous arkkitehtimme piirrustuksien mukaan vai ei. Varsinaisia tarjouksia sisusta itse -kokonaisuudesta toivoimme kolmen viikon sisään yhteydenotosta. 




Varaudu siihen, että kaikki eivät vastaa


Kun tarjouspyynnöt on laitettu eteenpäin, seuraa se jännittävin vaihe: odotetaan vastaako kukaan.

Kaikki eivät vastanneet kahden viikon aikana mitään. Odottelemme edelleen yhteydenottoa Kontiolta, jonka edustaja oli raksamessuilla kovin kiinnostunut meidän projektista, mutta ei sitten kuitenkaan vastannut sähköposteihin tai soittopyyntöihin.

Osa toimijoista halusi heti tavata meidät. Olimme kuitenkin päättäneet, ettemme tässä vaiheessa tapaa myyjiä, sillä meillähän olisi mennyt siihen ikuisuus. Esimerkiksi Dekotalon myyjä halusi kovasti tavata meidät, mutta ilmeisesti vain kertoakseen, ettemme heidän kauttaa voisi saada piirrustuksiamme vastaavaa taloa. Osa ilmoitti, etteivät he pysty tekemään piirrustustemme mukaista taloa, vaivautumatta edes kysymään olisiko siihen mahdollista tehdä mitään muutoksia.

Hinta-arviot vaihtelivat jopa 40 000 euroa. Kalleimpia vaihtoehtoja ei kuitenkaan kannata suoriltaan tiputtaa pois, sillä neuvottelemalla ja muuttamalla rakenteita tuotantoon sopivammaksi mekin saimme hintaa alaspäin. 


Kiinnitä huomiota toimitussisältöihin


Toimitussisällöt vaihtelevat, joten vertailu on vaikeaa. Valintaa ei kannata perustaa pelkästään hintaan, sillä talotoimittajien hinnat ovat aika hyvin linjassa keskenään ja yleensä edullisempi hinta on merkki siitä, että toimitussisällöstä puuttuu jotakin mitä toisella on.

Mies laati vertailua varten excel-taulukon, johon hän kokosi kohta kohdalta kaikki toimitussisällöt. Näin oli helpompi vertailla mitä toisten talotoimittajien tarjouksissa oli ja toisten ei. Ensimmäisenä lähti autokatos ja kevään aikana muutettiin huonekorkeutta, haluttiinkin vinoa kattoa, otettiin tarjoukseen mukaan terassi jne. Näillä kaikilla muutoksilla on joku hintavaikutus ja meille hinnaltaan sopivan kokonaisuuden löytämiseen meni aikaa.

Meidän piirrustusten ja toiveiden mukaisen talon pystyivät lopulta tarjoamaan Kannustalo, Jukkatalo, Finnlamelli ja Jettatalo. Yhteistä näille kaikille oli myös se, että heidän edustajansa olivat meidän mielestämme myös pätevimmät myyjät. He jaksoivat kuunnella toiveitamme ja muokata tarjouksiaan niiden mukaan, ehdottaa kustannustehokkaampia ratkaisuja ja tuntuivat oikeasti tekevän töitä meidän eteen. Näiden kanssa jatkoimme neuvotteluja pidemmälle.


Ota huomioon toimistussisällössä myös nämä


Pikkujuttuja, mutta myöhemmin kun nimet on jo paperissa jokainen muutos ja lisäys jonka teet maksaa. Tässä meidän muutamat tärpit jo tarjousvaiheeseen:

Ovien ja ikkunoiden määrät, paikat ja koot - muutokset edullisempia tarjousvaiheessa.

Talvirakentajan etu - voi olla jopa useita prosentteja. Kysy tätä mikäli rakennat talvikuukausina.

Jyrsijäverkot - puuttui jokaisesta tarjouksesta, vaikka näiden luulisi olevan puutaloissa itsestäänselvyys.

Ikkunoiden väri - oletuksena ikkunat ovat yksivärisiä, ota tämä huomioon mikäli haluat eriväriset ikkunat sisä- ja ulkopuolelta.

Tiiveysmittaus - halusimme kirjata sopimukseen, että tiiveysmittauksen tuloksen on oltava alle 1.

Hengittävä rakenne - jos haluat hengittävän rakenteen, huomioi että myös mm. tuulensuojalevyt ovat puuta.

Paksumpi ulkolaudoitus - monet tarjoavat ohuempaa, mutta paksumpi lauta kestää kosteuden vaihtelua paremmin.

Lämmönlähde - jos lämmönlähde tulee talotoimittajan kautta, lue tarkkaan mitä siihen kuuluu. Näissä oli paljon eroja.


Meidän vinkit talotoimittajien kilpailutukseen


Vaikka olisit jo päättänyt haluavasi nimenomaan jonkun tietyn talovalmistajan tietyn mallin, suosittelen silti kysymään verrokiksi vastaavan tarjouksen myös muutamalta muulta talotoimittajalta. Näin saat käsityksen siitä miten erilaiset ratkaisut vaikuttavat hintaan ja toisaalta myös vipuvartta hintaneuvotteluihin. Oma kokemuksemme on, että talopakettien hinnoissa on aina aluksi ilmaa.

Etsi ja kysy rohkeasti muiden rakentajien kokemuksia. Olen itse laittanut viestiä Instagramin kautta eri talotoimittajiin päätyneille rakennuttajille ja saanut hyviä vinkkejä sekä kommentteja kuinka projekti on toimittajan kanssa sujunut.

Mieti realistisesti mihin oma aika, osaaminen ja rahkeet riittää. Oletko valmis vielä työpäivän jälkeen uurastamaan raksalla lattioita asentaen ja seiniä maalaten vai olisiko helpompaa jos voisi vaan kantaa kamat valmiiseen taloon? Kannattaa kuitenkin huomioida, että myös avaimet käteen -paketissa rakennuttajalla on hommaa.

Jos olet jo valinnut vastaavan työnjohtajan sekä pääsuunnittelija, ei ole huono idea pyytää heitä vertailemaan finaaliin päässeitä sopimuksia. Tämä vie heiltä hetken aikaa, mutta ei niin monta tuntia etteikö siitä kannattaisi heille maksaa - parhaimmassa tapauksessa saat vinkkejä joiden avulla säästä satasia tai tonneja. Jos vastavaa ei ole vielä valittuna anna sopparit luettaviksi henkilölle, joka tietää rakentamisesta edes enemmän kuin sinä. Pahitteeksi ei myöskään ole jos lukee läpi henkilö, jolla on vaikkapa työnsä puolesta kokemusta erilaisten sopimusten laatimisesta - hän saattaa huomata sopimuksessa kohtia jotka sinulta ovat menneet ohi. Näitä voivat olla esimerkiksi viivästyksistä aiheutuvat korvaukset tai maksuehdot. 

Jos ensimmäinen hinta hirvittää, älä luovu toivosta. Neuvottele ja kysy millä ratkaisuilla tai mitä muuttamalla hintaa olisi mahdollista saada alemmas. Muistan kuinka ensimmäisen tarjouksen saatuamme minun teki mieli itkeä, koska hinta oli niin järkyttävän korkea. Ajattelin silloin, ettemme ikinä tulisi saamaan piirrustuksillamme omaan budjettiimme sopivaa taloa. Lopulta saimme hintaa alas useita kymmeniä tuhansia, ilman että meidän piti muuttaa talon pohjaa tai ulkonäköä.

Älä tee päätöstä myyjän perusteella. Hän häviää kuvioista melko varmasti kun sopimus on allekirjoitettu, sillä hän ei taloa rakenna. Kiva myyjä ei tarkoita, että koko firma on täynnä kivoja tyyppejä, mutta jos edes myyjää ei kiinnostaa projektisi, pitäisi hälytyskellojen soida.

Älä kiirehdi, vaikka talotoimittajat koittaisivatkin painostaa tekemään nopeita päätöksiä. Kampanjahinnat ja muut erikoistarjoukset ovat neuvoteltavissa myöhemminkin, niiden takia ei kannata hyväksyä tarjousta liian hätäisesti. Vaikka aikaa kului useita viikkoja enemmän kuin oli tarkoitus ja sähköposteja vaihdettiin myyjän kanssa lähes 80, voimme nyt sanoa olevamme erittäin tyytyväisiä toimitussisältöön ja lopulliseen valintaan.

Read More