Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit

Louhinnat

22.12.2020


Tontin reunalla nouseva kallio kertoi meille heti, että räjäytyksiä olisi varmasti tiedossa. Pohjatutkimus puolestaan vahvisti, että tonttimme todella on kallioinen, mutta kuinka paljon kalliota maan alla lopulta olisi, oli tässä vaiheessa mysteeri. Vasta kun tontti oli raivattu ja ylimääräinen maa-aines kaivettu pois kallion päältä, pystyttiin kartoittamaan louhinnan tarve.

Meidän louhinnat hoiti varmalla otteella Louhintaliike Setpal Oy. Poraukset aloitettiin perjantaina 4.12. ja itse louhinnat, jotka saatiin käyntiin seuraavana maanantaina, kestivät kolme päivää. Työtä hidasti muun muassa kivien siirtely, etenkin kun tontilla ei ollut juurikaan ylimääräistä tilaa niiden säilytykseen. 

Kalliota räjäytettiin yhteensä 193 kuutiota ja kun nyrkkisääntönä kuulemma on, että yksi kuutio kalliota vastaa räjäytettynä 2,5 kuutiota, niin olihan meillä tontilla melko paljon kiveä louhintojen jäljiltä. 15 kuormallista isoimpia kiviä kuljetettiin kivimurskaamolle, jossa ne otettiin vastaan ilmaiseksi. Kivien poisviennissä maksoimme siis vain kuljetusmaksun. Iloinen yllätys oli, että osa kalliosta hajosi sen verran pieneksi murskeeksi, että sitä voidaan hyödyntää tontin täytöissä enemmän kuin osasimme odottaa.




Louhintakatselmukset


Louhintakatselmukset ja naapuritaloihin asennettavat tärinämittarit tulivat Forcit consultingilta. Tärinämittarit asetetaan naapureiden luvalla lähimpiin taloihin ja niiden avulla seurataan, että louhinnasta aiheutuva tärinää pysyy tarpeeksi pienenä eikä louhinta aiheuta haittaa rakennuksille. Mittareista maksetaan vuokraa niin kauan kun ne ovat kiinnitettyinä taloihin, joten jos ylimääräistä rahaa ei ole hassattavaksi, kannattaa asennukset ajoittaa mhdollisimman lähelle louhinnan ajankohtaa. Meillä mittarit käytiin asentamassa jo keskiviikkona, jonka jälkeen saimme tiedon louhintojen siirtymisestä aina seuraavalle viikolle. Onneksi mies sai neuvoteltua laskutuksen alkamaan vasta lauantailta, joten säästettiin siinäkin muutama satanen kun vuokra neljästä mittarista oli kuitenkin 80€+alv/päivä.



Louhinnan kustannus

Louhinnan kustannus oli  6750 euroa (sis. alv.) Monet välttevät kallioisa tontteja louhinnan kustannusten takia, mutta meidät yllätti "pieni" louhintojen hinta, vaikka louhittavaa tuli lopulta lähes koko talon alueelta (n.170 neliötä + salaojat) ja lisäksi louhittiin paikka hulevesien viivytyskaivolle.

Louhinnan hintaan vaikuttaa louhintatapa; meille louhintaa tehtiin kanaalilouhintana, jossa tehdään kapeita väyliä esimerkiksi vesi ja viemäriputkille, sekä avolouhintana. On myös hyvä huomioida, että kustannuksia lisäävät muun muassa kuljetusmaksut ja kaivurikuskin laskuttamat tunnit; kivien ja räjäytysmattojen siirtely sekä poiskuljetettavan materiaalin lastaaminen autoihin vei oman aikansa. Karkeasti arvioituna louhinta aiheutti muita kustannuksia noin 5 000 euron edestä.


Read More

Projekti etenee - maatyöt alkoivat

25.11.2020

Aloituskokous pidettiin viime viikolla ja rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi. Tällä viikolla alkoivat maatyöt ja nyt projekti etenee ihan konkreettisesti! Uskomatonta!

Luvan saamisen jälkeen pientä ylimääräistä stressiä aiheutti viime hetkellä vaihtoon mennyt maaurakoitsija. Yritimme hakea naapureiden kanssa säästöä valitsemalla saman urakoitsijaan, mutta naapureiden kokemuksien perusteella päädyimme lopulta etsimään itsellemme eri urakoitsijan.


maatyöt

Uusi maaurakoitsija löytyi kuin löytyikin suositusten perusteella ja onneksi hänellä oli aikaa meidän projektille. Mikä tuuri, sillä tämä ei ole ihan itsestäänselvää parin viikon varoitusajalla! Koska aiempaan urakkasopimukseen olisi kuulunut muun muassa puiden kaato, oli siihenkin etsittävä tekijä nopealla aikataululla. Tuttuun tapaan ei kaikkiin tarjouspyyntöihin vastattu, mutta Metsuri.fi teki meille kilpailukykyisen tarjouksen ja puut kaatuivat luotettavasti ja ammattitaitoisesti kahden viikon sisällä tarjouspyynnöstä.

Pintamaata on kaivettu kallion päältä nyt kaksi päivää, kannot sekä pari kuormallista kiviäkin on jo viety pois tontilta. Parhaimmat luonnonkivet säästetään ja hyödynnetään pihalla, mutta poisvietävää tulee varmasti vielä riittämään; tänään tehtiin louhintakatselmukset ja ensiviikolla päästään räjäyttämään kalliota talon tieltä. Talon kulmapisteiden merkintä on myös tilattu kaupungilta ja se tullaan tekemään vielä tällä viikolla.

Read More

Kaikki alkaa tontista

20.4.2020

Meidän tontti, tai oikeastaan meidän osuus koko tontista, on n. 900m2 ja samalle tontille meidän kanssa tulee rakentamaan myös ystäväpariskunta perheineen. Voin varmuudella sanoa, että ilman heitä me emme olisi koskaan lähteneet tällaiseen projektiin. Kun näiden konkarirakentajien kanssa tuli puhetta yhteisestä tontista, niin asiat alkoivat eskaloitumaan siinä määrin, että päädyttiin maanomistajiksi! Ajatus rakentamisesta syntyi kesällä 2019 ja sopiva tontti löytyi jo syksyllä, mikä Espoon tonttitarjontaa katsoessa tuntuu nyt pieneltä ihmeeltä. Tonttikaupat tehtiin juuri ennen joulua 2019.



Tontin valintaan vaikuttivat:

  • sijainti - meillä oli yhdessä tulevien naapureiden kanssa aika tarkkaan rajatut alueet
  • koko - tilaa kahdelle talolle ja sopivasti pihaa molemmille
  • hinta - koska rajallinen budjetti...
  • maasto - vaikuttaa paljon maatöiden ja perustusten kustannuksiin
  • ympäristö - koulun, päiväkotien ja palveluiden sijainti sekä naapurusto

Emme aluksi tajunneet, kuinka paljon tontti määrittää sinne rakennettavaa taloa. Monet kivat pohjaratkaisut, joita oltiin mietitty ennen tontin löytymistä, päätyivät romukoppaan kun tajuttiin, etteivät ne mitenkään toimisi meidän tontilla. Helpolta näyttänyt tontti osoittautuikin lopulta melko haasteelliseksi yksitasoiselle talolle, sillä tasaiselta vaikuttaneella tontilla olikin korkeuseroa pohjois- ja etelärajojen välillä useampi metri ja pohjoisrajan rinne asetti omat vaatimuksensa pohjalle.


Read More

Koti tehtävänä

16.4.2020

"Sen sijaan että kerrot itsellesi syitä, miksi sinä et voi tai miksi jokin ei ole mahdollista, entä jos kysyisitkin aina: entä jos se onkin mahdollista?"

Tämän lainauksen kirjoitin Instagramiin jouluukuun 20. päivä vuonna 2019. Olimme juuri ostaneet yhdessä tuttavaperheen kanssa yhteisen tontin ja Instaan napatussa kuvassa kilistelimme miehen kanssa skumppalaseja ikiomalla tontilla.

Ei meidän koskaan pitänyt mitään rakentaa, mutta niin vain olimme erilaisten sattumien kautta päätyneet sinne maapläntille kippistelemään yhdessä ystäviemme kanssa tonttikauppoja. Uutta isompaa kotia oli etsitty jo jonkin aikaa, mutta meille sopivaa ei vain tuntunut löytyvän.

Rakentaminen ei ollut käynyt edes mielessä, eihän meillä ollut mitään tietoja, taitoja tai kärsivällisyyttä niin isoon projektiin. Lopulta tajusimme, että olisi suorastaan hullua laittaa rahaa kymmeniä vuosia vanhaan taloon, jonka kunnosta ja rakennustavoista meillä ei tulisi olemaan täydellistä käsitystä. Entä jos me kuitenkin uskaltaisimme lähteä tähän projektiin ja rakentaa sen juuri meidän perheen tarpeita vastaavan talon - entä jos se onkin mahdollista?

Perustin jo matkan alussa projektille Instagramiin @kotitehtavana-tilin, mutta lähes koko ajan on taustalla kytenyt ajatus myös oman blogin perustamisesta.  Tänne on tarkoitus tallettaa matkan vaiheita muistoksi itselle, mutta myös inspiraatioksi muille. Koska rakentamisen ja sisustamisen ekologisuus kiinnostaa, aijon jakaa täällä myös kokemuksiani ja kaikkea matkan aikana oppimaani niihin liittyen.

Tervetuloa seuraamaan kuinka ensikertalaiset selviytyvät tehtävästä!




Read More