Keittiön materiaalit

26.8.2020

Keittiösuunnitelmat on meillä aika hyvällä mallilla ja postailinkin taannoin shaker-tyylisestä keittiöstä, jollaista meille on mietitty. Tässä postauksessa perehdytään keittiön materiaaleihin, joiden ominaisuuksien vertailua pidän ihan yhtä tärkeänä kuin itselle sopivan ovimallin valintaa. Keittiö on iso investointi ja siksi onkin hyvä ymmärtää, millaista vastinetta rahalleen saa - etenkin kun kalustetoimittajien tarjoukset samannäköisestä keittiöstä voivat vaihdella useita tuhansia.

Aina keittiö Asuntomessut 2020

Budjetti vaikuttaa materiaalien valintaan


Keittiön materiaaleja valitessa on hyvä miettiä, millaisia ominaisuuksia niillä haluaa olevan, mutta faktahan on, että lopulta käytettävissä oleva budjetti on yksi tärkein ovimateriaalin tai tason valintaan vaikuttava tekijä. Vaikka kuinka haluaisi käyttä aitoja luonnomateriaaleja, on laminaattiovilla ja -tasolla toteutettu keittiö aina huomattavasti edullisempi kuin keittiö, jossa ovet ovat puuta ja taso graniittia. 

Me ollaan kartoitettu useita kotimaisia keittiöfirmoja ja loppujen lopuksi niistä lähes kaikista voisimme saada ulkonäöllisesti toiveidemme mukaisen keittiön. Halusin selvittää myös mahdollisuuksiamme puiseen keittiöön, mutta hyvin nopeasti tuli selväksi, että vaikka kuinka paljon sellaisen haluaisikin, ei budjettimme sitä taida mahdollistaa. Ilman tasoa ja kodinkoneita meidän keittiömme hinta puisena pyörii reilussa 20 000 eurossa, kalustelevystä valmistettuna sen saisi halvimmillaan alle 8 000 eurolla.

Plan B onkin tehdä kompromissi materiaalien välillä, sillä keittiön hintaa saadan viilattua suuntaan jos toiseen ovi-, runko- ja tasomateriaaleja vaihtelemalla. Itselle parhaan kokonaisuuden löytäminen vaatii kuitenkin ymmärrystä käytettävistä materiaaleista ja niiden ominaisuuksista. 


Mikä keittiön ovimaateriaali olisi paras?


Jos budjetti ei taivu kokonaan puiseen keittiöön, se saattaa taipua puisiin oviin. Massiivipuuovet ovat laadukas ja ekologinen vaihtoehto, jotka hyvin hoidettuina kestävät vuosia. Kolhiintuneet tai naarmuuntuneet massiivipuuovet voidaan korjata hiomalla ja elinkaarensa lopussa puuovet voidaan vielä kierrättää energiaksi. 

Neljä Seppää puukeittiön kuivauskaappi


Vaihtoehto puisille oville ovat kalusteovet, jotka valmistetaan yleensä MDF- tai lastulevystä. Lastulevy valmistetaan puulastuista ja liimasta. MDF-levy on puolestaan kuitulevyä, joka on puristettu yhteen puukuidusta ja sidosaineesta. Näistä kahdesta MDF-levy on kestävämpi ja sen kosteuden kestokin on parempi kuin lastulevyllä. 

Kalustelevy tarvitsee päälleen myös pinnoitteen, jotka nekin vaikuttavat oven hintaan:

Melamiini


Melamiinipinnoitetut ovet tehdään kiinnittämällä kalustelevyn pintaan kuumapuristamalla paperia ja fenolihartsia. Melamiiniovet ovat helppohoitoisia ja ne kestävät valmistustapansa takia hyvin kuumuutta, mutta myös kulutusta. Miinuspuolena melamiiniovissa on saumojen huono kosteuden ja kuumuuden kestävyys.


Laminaatti


Laminaattiovet valmistetaan kuten melamiiniovet, mutta fenolihartsin sijaan käytetään hartsia ja enemmän paperikerroksia. Laminaatti onkin siksi melamiinia kestävämpi, mutta myös kalliimpi.  Jos kalvo-ovien pinta kuitenkin pääsisi jotenkin rikkoontumaan, on niiden korjaaminen mahdotonta. 




Maali

 
Maalatut ovet valmistetaan MDF-levystä ja ne voidaan maalata oikeastaan mihin värisävyyn vain. Maalipinta on herkempi naarmuille ja kolhuille kuin kuin kalvo, mutta naarmujen korjaus onnistuu paikkamaalillla. Ovet voi myös halutessaan maalata joskus uudestaan, mutta valitettavasti helpommalla ja halvemmalla taitaa päästä ovet vaihtamalla. 


Viiluovet


Viilu on lastu- tai MDF-levyn pinnalle liimaamalla ja puristamalla kiinnitettyä aitoa puuta, jonka paksuus on noin millin luokkaa. Viilun avulla ovi saadaan siis näyttämään ja tuntumaan puulta, kun puun syyt erottuvat. Eli jos budjeti ei ihan taivu massiivipuuoviin, mutta ovilta haluaisi luonnollisuutta, on viilu hyvä vaihtoehto. Viiluovea ei kuitenkaan voida hioa, mikäli se naarmuuntuu tai kolhiintuu.


Taso viimeistelee keittiön


Työtasot ovat ehkäpä keittiön tärkein osa, sillä kaapinovien tavoin ne vaikuttavat paljon keittiön ilmeeseen, mutta niiden täytyy myös kestää kulutusta ihan eri tavalla kuin ovien tai kaapinrunkojen. Tasolla on myös suuri vaikutus keittiön lopulliseen hintaan, sillä säästö halvimman ja kalleimman tasovaihtoehdon välillä voi olla tuhansia euroja. Keittiötasot kuuluvatkin siksi monilla tiukan budjetin kanssa taistelevilla pihistä-osastolle.


Laminaatti


+ jäljitelmänä edullinen vaihtoehto puulle, kivelle tai betonille
+ helppohoitoinen
+ kestävä
+ edullinen
- korjaaminen hankalaa
- puu- tai kivijäljitelmä ei läheltä katsottuna anna arvokasta vaikutelmaa vaan pikemminkin päinvastoin


Teräs 


+ kestää kuumuutta ja vettä
+ pitkä elinkaari
+ kierrätettävissä
+ hygieninen
- naarmuuntuu
- äänekäs


Puu


+ ekologinen
+ luonnonmateriaali
+ voidaan tarvittaessa hioa
+ näppärä tyyppi voi asentaa ja työstää tasoa itse taitojensa mukaan
+ hinnaltaan keskitasoa
- ei kestä hyvin vettä tai kovaa kuumuutta (huomiotava esim. astianpesukoneen kanssa)
- huollettava säännöllisesti
- puhdistettava heti, mikäli ei halua tahroja



Kivi


+ kestävä
+ tyylikäs
+ luonnonmateriaali
+ hyvä kuumuuden kesto
- jotkut kivilajit kuten vaalea graniitti tai marmori herkempiä tahroille
- kallis
- huolettava


Komposiittitasot (Durat, Corian, kvartsi, Silestone)


+ kestävä
+ paljon värivaihtoehtoja, myös puhdas valkoinen
+ mahdollisuus saumattomuuteen
- ei kestä kuumuutta
- kallis
- keinotekoinen, kun kyseessä ei ole täyskvartsitaso


Keraaminen taso


+ kestää kuumuutta
+ ei naarmuunnu
- jäykkyys, mistä johtuen kestää huonosti iskuja
- hintahaitarin yläpäässä


Sisäilman laatuun vaikuttavat myös keittiön kalusteet


Materiaalien lisäksi haluaisin nostaa vielä mietittäväksi kalusteiden materiaalipäästöt. Tämä on ehkä asia jota moni ei tule keittiötä hankkiessaan ajatelleeksi, mutta materiaalipäästöjä on myös kiintokalusteissa. Kalusteiden päästölähteitä ovat esimerkiksi maalit, pintakäsittelyaineet ja kalusteissa käytettävät levyt, joista voi pinnoituksesta huolimatta vapautua sisäilmaan päästöjä saumakohdista. Valitsemalla M1-päästöluokkaan kuuluvat kalusteen, voi varmistaa valitsevansa tuotteen, jonka on tutkitusti todistettu kuuluvan parhaaseen päästöluokkaan. Monien keittiövalmistajien sivuilla onkin hyvin mainittu, täyttävätkö tasot tai kaapinovet M1-päästöluokan vaatimukset.


Meneekö edullinen hinta kaiken edelle vai kiinnitätkö huomiota materiaalien ominaisuuksiin? Mikä on sinun tärkeysjärjestyksesi keittiön ominaisuuksissa? 




7 kommenttia

  1. Ystäväni teki hieman erikoisen ratkaisun ja osti keittiörungot mutta ovet ja muut pinnat mittatilauksesta tehtiin vanerilla. Vaneri on yllättävän kaunis valinta, missä perinteinen vaneri yhdistetään viilupintaisiin vanerioviin. Hänelle oli tärkeää luonnonmateriaalit ja tämän myötä myös taitaa kaikki keittiötarvikkeet olla myös puisia. Alkuun olin, että voiko tulla hyvä lopputulos mutta kyllä siitä tuli kaunis keittiö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaneri on kyllä kaunis materiaali ja olen nähnytkin kuvia, joissa sillä on saatu aikaan hienoja keittiöitä. Mittatilausovilla saa kyllä helposti persoonallisen keittiön eikä kokonaisuudesta tule mahdottoman hintainen kun rungot ovat edullisemmat :)

      Poista
  2. Meillä uusi keittiö haaveissa. Materiaaleja vielä mietimme, sen tiedämme että mittatilauskalusteina ne tulevat. Meillä kun on keittiö hieman hassun mallinen, ei löydy valmiina sopivia. Luonnonmateriaalit houkuttelee. On vain melko kova valinnanvaikeus, kun niitä vaihtoehtoja on niin monia kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tämän jakamisesta! Minun sisareni kertoi, että heillä myös alkaa pienet muutostyöt. Ainakin ovien vaihto ammattilaiselta on tulossa, ja sillä ilmeisesti saadaan jo paljon raikkaampi ilme kokonaisuutena keittiöön.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniin näköinen teidän keittiö, ihanat sävyt. Siskolla alkaa myös keittiöremontti ensi kuussa. Kyllä se aina piristää, mukava kun saa hieman uutta ilmettä. Juuri hänen kanssaan kävimmekin katsomassa erilaisia materiaaleja, että saa hieman inspiraatiota. https://www.laatta-asennus.fi/palvelut/remontit

    VastaaPoista
  5. Upean näköistä. Minusta tuollaiset rauhalliset sävyt ovat aivan ihania keittiössä. Meidänkin keittiöön on tulossa remontti, mutta kyseessä on ravintolamme. Täytyisi hankkia suurkeittiökalusteet, seinätkin aiomme maalata. https://www.kk-service.fi/suurkeittiolaitteet-ja-kalusteet

    VastaaPoista
  6. Meillä on edessä keittiön uusiminen. Vaikka kyseessä on ravintolan keittiö, sain tästä hyviä ideoita. Komposiitti vaikuttaa mainiolta materiaalilta. Sitä voi varmaan hygieniasäädösten rajoissa asentaa ammattikeittiöönkin paikkoihin, joihin ei aseteta ruokia suoraan. Sehän on kauniimpi valmiiden annoslautasten alla kuin iänikuinen teräspinta. Baristakeittimenkin voi varmaan laittaa komposiittipinnalle.

    VastaaPoista