Talopaketin toimitus - nyt meillä on talo!

19.1.2021

Blogi on elänyt hiljaiseloa tammikuun ensimmäiset viikot. Tontilla paiskittiin joulun jälkeen hommia kaikki mahdolliset vapaapäivät, jotta maatyöt saatiin tehtyä ajoissa ennen elementtien pystytystä. Säät suosivat meitä ja lunta saatiin Etelä-Suomeen vasta siinä vaiheessa kun sisätäytöt oli jo saatu tehtyä ja perustukset suojattua pressuilla. 

Jos säät olivatkin suosineet meitä tähän saakka, niin eivät suosineet enää pitkään. Etelä-Suomeen luvattu kova lumisade, josta lumimyrskynäkin puhuttiin, rantautui Espooseen juuri samana tiistai-aamuna kun meidän elementtien oli määrä saapua. Edellisenä päivänä hälytimme lastenvahdin meille yökylään, jotta pääsimme aamulla klo 6 tontille tekemään lumityöt tonttitieltä ja perustusten päältä. Sakea lumisade alkoi juuri samoihin aikoihin ja vaikka sää ahdistikin, olimme helpottuneita kun näimme rekan valot pikkutiellämme hieman ennen seitsemää - ensimmäinen rekka oli päässyt säästä huolimatta perille!


Rekka toimittaa talopaketin elementit

Meille vakuuteltiin, että lumisade ei tulisi haittaamaan pystytystä, mutta kovan tuuli olisi voinut vielä estää sen. Onneksi kaiken alkusäädön jälkeen pystytys pääsi alkamaan! Sen lisäksi että toinenkin rekka pääsi perille, pääsivät rekat myös pois meiltä, vaikka lunta oli ehtinyt siihen mennessä tulla jo melkoinen määrä.


Elementtitoimitus


Elementtitoimitus


 Lumisade jatkui sakeana vielä yön sekä seuraavan päivän, ja kun se vihdoin iltapäivän mittaan päättyi, oli talon sisällä meitä odottamassa melko lohduton näky: koko talo oli sisältä täynnä lunta ja se kaikki oli saatava ulos vain ulko-oven kautta. Lumitöitä tehtiinkin sitten parina arki-iltana ja viikonloppuna, jotta kämppä saatiin tyhjäksi - onneksi pakkanen kiristyi -20 asteeseen eikä lämpötila kääntynyt plussalle. Lisäksi perjantaina saimme katon aluskatteen, joten tässä vaiheessa edes uusia sateita ei tarvinnut enää pelätä.



Kaikesta tästä jotain oppineena loppuun vielä muutama vinkki talvirakentajille:

  • Suomessa sää on arvaamaton, joten kaikkeen kannattaa varautua. Eli lumitöihin, mutta myös vesisateeseen.
  • Mieti miten rekat pääsevät tontille ja sieltä pois - myös silloin jos teitä ei ole aurattu.
  • Naapureita on hyvä varoittaa etukäteen. Me emme tajunneet, että rekka joudutaan jättämään tielle niin, että se saattaa blokata kapealla tiellä muun liikenteen.
  • Suojaa perustukset hyvin pressuilla. Niiden päältä lumen poistaminen on huomattavasti helpompaa. Huomioi myös, että tuuli tarttuu pressuihin helposti eli kiinnitä reunat hyvin.
  • Tontille kannattaa hommata hyvä lumilapio tai jopa kaksi, lumikola ja hyvä harja.


Read More