Louhinnat

22.12.2020


Tontin reunalla nouseva kallio kertoi meille heti, että räjäytyksiä olisi varmasti tiedossa. Pohjatutkimus puolestaan vahvisti, että tonttimme todella on kallioinen, mutta kuinka paljon kalliota maan alla lopulta olisi, oli tässä vaiheessa mysteeri. Vasta kun tontti oli raivattu ja ylimääräinen maa-aines kaivettu pois kallion päältä, pystyttiin kartoittamaan louhinnan tarve.

Meidän louhinnat hoiti varmalla otteella Louhintaliike Setpal Oy. Poraukset aloitettiin perjantaina 4.12. ja itse louhinnat, jotka saatiin käyntiin seuraavana maanantaina, kestivät kolme päivää. Työtä hidasti muun muassa kivien siirtely, etenkin kun tontilla ei ollut juurikaan ylimääräistä tilaa niiden säilytykseen. 

Kalliota räjäytettiin yhteensä 193 kuutiota ja kun nyrkkisääntönä kuulemma on, että yksi kuutio kalliota vastaa räjäytettynä 2,5 kuutiota, niin olihan meillä tontilla melko paljon kiveä louhintojen jäljiltä. 15 kuormallista isoimpia kiviä kuljetettiin kivimurskaamolle, jossa ne otettiin vastaan ilmaiseksi. Kivien poisviennissä maksoimme siis vain kuljetusmaksun. Iloinen yllätys oli, että osa kalliosta hajosi sen verran pieneksi murskeeksi, että sitä voidaan hyödyntää tontin täytöissä enemmän kuin osasimme odottaa.




Louhintakatselmukset


Louhintakatselmukset ja naapuritaloihin asennettavat tärinämittarit tulivat Forcit consultingilta. Tärinämittarit asetetaan naapureiden luvalla lähimpiin taloihin ja niiden avulla seurataan, että louhinnasta aiheutuva tärinää pysyy tarpeeksi pienenä eikä louhinta aiheuta haittaa rakennuksille. Mittareista maksetaan vuokraa niin kauan kun ne ovat kiinnitettyinä taloihin, joten jos ylimääräistä rahaa ei ole hassattavaksi, kannattaa asennukset ajoittaa mhdollisimman lähelle louhinnan ajankohtaa. Meillä mittarit käytiin asentamassa jo keskiviikkona, jonka jälkeen saimme tiedon louhintojen siirtymisestä aina seuraavalle viikolle. Onneksi mies sai neuvoteltua laskutuksen alkamaan vasta lauantailta, joten säästettiin siinäkin muutama satanen kun vuokra neljästä mittarista oli kuitenkin 80€+alv/päivä.



Louhinnan kustannus

Louhinnan kustannus oli  6750 euroa (sis. alv.) Monet välttevät kallioisa tontteja louhinnan kustannusten takia, mutta meidät yllätti "pieni" louhintojen hinta, vaikka louhittavaa tuli lopulta lähes koko talon alueelta (n.170 neliötä + salaojat) ja lisäksi louhittiin paikka hulevesien viivytyskaivolle.

Louhinnan hintaan vaikuttaa louhintatapa; meille louhintaa tehtiin kanaalilouhintana, jossa tehdään kapeita väyliä esimerkiksi vesi ja viemäriputkille, sekä avolouhintana. On myös hyvä huomioida, että kustannuksia lisäävät muun muassa kuljetusmaksut ja kaivurikuskin laskuttamat tunnit; kivien ja räjäytysmattojen siirtely sekä poiskuljetettavan materiaalin lastaaminen autoihin vei oman aikansa. Karkeasti arvioituna louhinta aiheutti muita kustannuksia noin 5 000 euron edestä.


3 kommenttia

  1. Olen aina miettinytkin, kuinka varmistutaan siitä etteivät muut rakennukset saa vaikutuksia louhinnoista. Mittareista en tiennytkään. Meillä pihatyöt alkaa ensi kuussa. Kovasti odotetaan, että asioita alkaa käytännössä tapahtumaan.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös noita louhintoja juuri tehtiin. Nyt edessä on suuntaporaus. Vaikka onkin vasta maanrakennuspuolen töitä, niin on kiva nähdä kuinka homma etenee. Kiitos tästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Tämä on aina vaikuttavaa katsottavaa. Meidän ystävä mainitsi myös, että heille on mittauspalvelut tulossa tekemään ilmeisesti jonkinlasia mittauksia kalliolouhintaa varten. Olisikin hauska nähdä, kuinka tuo käytännössä toimii.

    VastaaPoista