Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakentamisen kustannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakentamisen kustannukset. Näytä kaikki tekstit

Maatöiden kustannukset

17.2.2021

Rakentajien keskuudessa on ollut Instagramissa (#rahapuhettarakentamiseen) paljon puhetta rakentamisen kustannuksista ja siitä, kuinka erityisesti ensi kertaa rakentamaan ryhtyvien on vaikeaa hahmottaa, kuinka paljon rahaa rakentamisen eri vaiheisiin tulisi budjetoida. Monelle voi tulla yllätyksenä, että talon kustannukset ovat paljon muutakin kuin tontti ja talopaketti.

Koen, että talopakettien ja valmiiden talojen kustannuksista ei kenellekään ole suurta apua, sillä talon lopulliseen hintaan vaikuttavat niin monet eri seikat ja jokaisen rakentajan henkilökohtaiset valinnat. Sen sijaan olemme jakaneet jo vinkkimme talotoimittajien kilpailutukseen ja nyt haluamme avata myös maatöiden kustannuksia, sillä uskomme, että maatöiden kustannusten jakautumisesta ja kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä on varmasti apua muille rakentamista suunnitteleville.


Salaojaputket


Budjetti vs. toteutunut

Maatöiden budjetointi on vaikeaa ja aiheuttaa usein isojakin yllätyksiä. Ei ole siis mikään ihme, että moni rakentaja nimeäisi maatyöt varmasti epäröimättä yhdeksi rakentamisen stressaavimmaksi ja pelottavimmaksi vaiheeksi. Me budjetoimme maatöihin 48 000€ toivoen kovasti, että arviomme olisi yläkanttiin. Meidän maatyöt maksoivat yhteensä 70 200 €. 

Maatyöt koostuvat raivaus-, räjäytys-, tasoitus-, tiivistämis-, täyttö- ja LVI-töistä. Näin kustannukset meillä jakautuivat:


Puiden kaato 1 237 €

Kaivinkonetunnit 28 514 €

Tarvikkeet Meltexiltä 7 288 €

Murske ja murskeen kuljetus 20 841 €

Maa-aineksen poisvienti 3 859 €

Louhinta + katselmukset 7 975 €

Betoni 486 €


Ja kyllä, on masentavaa kun budjetti leviää käsiin jo ennen kuin edes talon perustukset ovat tontilla, mutta virheemme yksinkertaisesti oli, ettei budjettimme vain ollut realistinen. Kallioinen tontti, korkeuserot ja yksitasoinen sekä L-muotoinen talo ovat näin jälkikäteen ajateltuna selviä merkkejä, jotka suorastaan huutavat, ettei muutamalla kymppitonnilla todellakaan tule valmista. Emme lisäksi ollet huomioineet arviossamme terassia sekä autokatosta (tämä lisättiin mukaan suunnitelmiin viime metreillä), jotka lisäsivät kaivannon kokoa merkittävästi.


Urakka vai tuntityöt

Me päädyimme lopulta ottamaan maatyöt tuntitöinä niin, että maaurakoitsija toimi kaivurikuskina hoitaen myös maa-ainesten tilaamisen ja kuljetusten aikatauluttamisen. Apumiehenä toimimme itse sen minkä ehdimme, mutta myös sukulaiset olivat isona apuna. On vaikea arvioida paljonko säästimme osallistumalla itse maatöihin ja olisiko ollut ajankäytöllisesti järkevää palkata pätevä apumies vaativimpiin vaiheisiin. Mikäli haluaa minimoida riskit ja nukkua yönsä maatöiden ajan rauhassa, voi maatyöt hankkia myös urakkana. Tällöin riskin kustannuksista ottaa urakoitsija, mutta se näkyykin myös urakan hinnassa. Me saimme talotoimittajia kilpailuttaessamme yhdeltä tarjouksen myös maatöistä, hinta urakalle olisi ollut 110 000€.


Mitkä tekijät vaikuttivat maatöiden kustannuksiin?


Korkeuserot

Tonttimme on kallioinen, loiva rinnetontti, jonka toisessa reunassa on kalliosta johtuva isompi korkeusero. Jotta vältyttiin tontin liialliselta täyttämiseltä, mutta saatiin talo kuitenkin tarpeeksi ylös tontin reunaan nähden, oli sokkeli tehtävä useampaan eri korkoon ja sokkelin korkein reuna on siksi jopa 1,8 m korkea.  Kohdat, joissa sokkelin korkeus muuttui, hidastivat maatöitä, sillä tasaisen pohjan sijaan pohja tehtiin neljään eri korkoon porrastamalla.

Olimme varautuneet siihen, että mursketta joudutaan tuomaan tontille korkean sokkelin ja sisätäyttöjen vuoksi paljon. Sitä emme kuitenkaan osanneet ottaa huomioon, että sisätäytöt veivät myös arvioitua enemmän aikaa, sillä murskekerrokset vaativat useita tiivistyskertoja maantiivistäjällä erityisesti talon korkeammalla sivulla.


Talon korkotiedot


Kallio 

Kallion louhintaan osasimme varautua etukäteen, mutta emme osanneet ottaa huomioon muita siihen liittyviä kuluja kuten louhintakatselmuksia ja sitä, että kaivuria tarvittiin koko louhintojen ajan räjäytysmattojen siirtelyyn ja asetteluun sekä louhinnasta syntyneiden kivilohkareiden siirtelyyn tontin sisällä ja tontilta kuorma-autoon. Tontin täytöissä saimme onneksi hyödynnettyä myös louhinnasta tullutta kiviaineista. Louhinnasta ja sen kustannuksista löytyy oma postaus täältä

Kallioon liittyvä ylimääräinen kustannus oli myös betonivalu, joka jouduttiin tekemään kalliossa menevän uran tasoittamiseksi. Ilman valua uraan pääsisi valumaan vettä, joka ei pääsisi pois talon alta.


Hulevesien viivytysjärjestelmä

Hulevesisäiliöt vaativat 3x9m kuopan, joka kallioisella tontilla jouduttiin räjäyttämään. Emme osanneet arvioida, kuinka paljon työtä ja aikaa tämä järjestelmä ja sen asentaminen vaati. Paljon! Jälkiviisaina hankkisimme ammattilaisen avuksi tätä varten.


Talon koko

Vain kaltaisemme amatööri arvioi yksitasoisen talon maatyöt vastaamaan kaksikerroksisen talon maatöitä. Pelkästään jo n. 150 neliäisen talon kaivanto on tuplat mitä kaksikerroksisen samankokoisen talon. Meille tuli lisäksi 45 neliötä terassia ja autokatos. Yksitasoisen talon maatyöt vaativat myös enemmän putkia ja muita tarvikkeita.



maanrakentajan mittakuva

Mitä tästä opittiin?

Olemme tulleet jo useasti siihen tulokseen, että kustannuksissa säästääksemme meidän olisi pitänyt rakentaa tontille kaksikerroksinen talo ja asemoida se tontin tasaisimpaan nurkkaan. Koska emme tienneet (nykyäänhän olemme eksperttejä!) maanrakennuksesta tuon taivaallista, ei olisi ollut haitaksi pyytää asiantuntijoita arvioimaan maanrakennuksen kustannuksia ja vaatimuksia enemmän etukäteen.

Myös kaivinkonetunnit maksoivat paljon. Olisiko niissä voinut säästää? Ehkä joitakin työvaiheita olisimme voineet tehostaa hankkimalla ammattilaisen apumieheksi, mutta asiaa paljon spekuloituamme olemme todenneet, että säästöä kaivinkonetunneista olisimme saaneet korkeintaan muutamia tuhansia. Myös talvella rakentaminen aiheutti omat haasteensa, vaikka pääasiassa saimme maatyöt tehtyä ennen lumen tuloa. 

Merkittävin kustannuksiin vaikuttava tekijä oli lopulta talon nostaminen niin korkealle ja monitasoinen sokkeli. Alusta lähtien tiesimme kuitenkin, että haluamme vain yksitasoisen talon ja tämä nyt oli se hinta, joka siitä maksettiin.


Read More

Louhinnat

22.12.2020


Tontin reunalla nouseva kallio kertoi meille heti, että räjäytyksiä olisi varmasti tiedossa. Pohjatutkimus puolestaan vahvisti, että tonttimme todella on kallioinen, mutta kuinka paljon kalliota maan alla lopulta olisi, oli tässä vaiheessa mysteeri. Vasta kun tontti oli raivattu ja ylimääräinen maa-aines kaivettu pois kallion päältä, pystyttiin kartoittamaan louhinnan tarve.

Meidän louhinnat hoiti varmalla otteella Louhintaliike Setpal Oy. Poraukset aloitettiin perjantaina 4.12. ja itse louhinnat, jotka saatiin käyntiin seuraavana maanantaina, kestivät kolme päivää. Työtä hidasti muun muassa kivien siirtely, etenkin kun tontilla ei ollut juurikaan ylimääräistä tilaa niiden säilytykseen. 

Kalliota räjäytettiin yhteensä 193 kuutiota ja kun nyrkkisääntönä kuulemma on, että yksi kuutio kalliota vastaa räjäytettynä 2,5 kuutiota, niin olihan meillä tontilla melko paljon kiveä louhintojen jäljiltä. 15 kuormallista isoimpia kiviä kuljetettiin kivimurskaamolle, jossa ne otettiin vastaan ilmaiseksi. Kivien poisviennissä maksoimme siis vain kuljetusmaksun. Iloinen yllätys oli, että osa kalliosta hajosi sen verran pieneksi murskeeksi, että sitä voidaan hyödyntää tontin täytöissä enemmän kuin osasimme odottaa.




Louhintakatselmukset


Louhintakatselmukset ja naapuritaloihin asennettavat tärinämittarit tulivat Forcit consultingilta. Tärinämittarit asetetaan naapureiden luvalla lähimpiin taloihin ja niiden avulla seurataan, että louhinnasta aiheutuva tärinää pysyy tarpeeksi pienenä eikä louhinta aiheuta haittaa rakennuksille. Mittareista maksetaan vuokraa niin kauan kun ne ovat kiinnitettyinä taloihin, joten jos ylimääräistä rahaa ei ole hassattavaksi, kannattaa asennukset ajoittaa mhdollisimman lähelle louhinnan ajankohtaa. Meillä mittarit käytiin asentamassa jo keskiviikkona, jonka jälkeen saimme tiedon louhintojen siirtymisestä aina seuraavalle viikolle. Onneksi mies sai neuvoteltua laskutuksen alkamaan vasta lauantailta, joten säästettiin siinäkin muutama satanen kun vuokra neljästä mittarista oli kuitenkin 80€+alv/päivä.



Louhinnan kustannus

Louhinnan kustannus oli  6750 euroa (sis. alv.) Monet välttevät kallioisa tontteja louhinnan kustannusten takia, mutta meidät yllätti "pieni" louhintojen hinta, vaikka louhittavaa tuli lopulta lähes koko talon alueelta (n.170 neliötä + salaojat) ja lisäksi louhittiin paikka hulevesien viivytyskaivolle.

Louhinnan hintaan vaikuttaa louhintatapa; meille louhintaa tehtiin kanaalilouhintana, jossa tehdään kapeita väyliä esimerkiksi vesi ja viemäriputkille, sekä avolouhintana. On myös hyvä huomioida, että kustannuksia lisäävät muun muassa kuljetusmaksut ja kaivurikuskin laskuttamat tunnit; kivien ja räjäytysmattojen siirtely sekä poiskuljetettavan materiaalin lastaaminen autoihin vei oman aikansa. Karkeasti arvioituna louhinta aiheutti muita kustannuksia noin 5 000 euron edestä.


Read More