Arkkitehti vai ei?

16.5.2020

Koti tehtävänä - Julkisivukuva yksitasoisesta omakotitalosta pystylaudotuksella
Pientaloprojektin suunnittelu alkaa monilla talokirjojen hankkimisesta ja valmiiden talomallien pohjaratkaisujen tutkimisesta. Niin myös meillä. Vaihtoehtoja oli niin paljon, että arvelimme sopivan pohjaratkaisun löytyvän helposti ja pienillä muutoksilla muokkaisimme siitä omanlaisemme. Pakko tunnustaa, että aluksi mekin ajattelimme arkkitehdin maksavan niin paljon, että sillekin summalle löytyisi projektissa varmasti muutakin käyttöä. Aikamme luonnosteltuamme ja valmistalojen pohjakuvista ideoita haettuamme tulimme siihen tulokseen, että tarvitsemme arkkitehdin suunnittelemaan toiveidemme pohjalta juuri meidän perheelle sopivaa ratkaisua tontin rajoitteet huomioiden.


Miten valita sopiva arkkitehti?


Arkkitehdeistä löytyy paljon suosituksia ja keskusteluja erilaisista raksaryhmistä (esim. Facebookin Raksakimppa Uusimaa -ryhmä), mutta myös Instagramista voi bongailla muiden rakentajien käyttämiä arkkitehtejä. Ensimmäiseksi kannattaa tutustua arkkitehdin aiempiin töihin, referensseihin, joita on yleensä hyvin esillä heidän kotisivuillaan, sillä niistä näkee nopeasti pitääkö arkkitehdin tyylistä. Itse kyselin vinkkejä myös tutulta arkkitehdiltä ja hänen antamien nimien joukosta löysimme lopulta myös omamme.

Tapasimme muutaman arkkitehtiehdokkaan joko tontilla tai niin, että tonttiin oli etukäteen käyty tutustumassa. Tällöin pystyimme heti kyselemään heidän näkemyksiään tontista, sen haasteista ja millaisen talon he sellä näkisivät. Tärkeää oli myös arkkitehdin näkemykset rakenteiden materiaaleista ja kokemus nimenomaan puutaloista sekä Espoon rakennusvalvonnasta, joka on yksi Suomen tiukimpia. Teimme myös heti alussa selväksi, että tarkoituksemme on kilpailuttaa luonnoksilla talotoimittajia, joten rakentaminen elementeistä tuli olla mahdollista.

Lopulta se minkä perusteella teimme ratkaisumme kahden hyvän vaihtoehdon välillä oli intuitio ja henkilökemiat. Meidän valinta oli yhden miehen arkkitehtitoimisto Yksiö Puutarhassa Oy, jonka takana vaikuttaa muutamia vuosia sitten pienomakotitaloillaan kiinnostusta herättänyt Olli Enne. Ollin kokemus rakennuttamisesta oli myös meidän silmissä ehdoton plussa ja valitsimme Ollin myös projektimme pääsuunnittelijaksi.


Mitä arkkitehti maksaa?


Arkkitehdin kustannus riippuu paljon työmäärästä. Yleensä laskutus on tuntiperusteista ja verollinen hinta vaihtelee noin 80 eurosta ylöspäin. Työmäärä voi olla oikeastaan mitä tahansa muutamista tunneista useihin satoihin tunteihin, sillä lopullinen hinta riippuu suunnitteluun käytetystä ajasta, johon vaikuttaa tietysti kohteen ja palvelukokonaisuuden laajuuden lisäksi suunnittelijan kokemus. Me saimme arkkitehdiltä selkeän tuntiarvion ja lisäksi hän säännöllisesti ilmoitti paljonko tunteja oli suunnitteluun kulunut. Näin pysyimme ajantasalla suunnittelukustannuksista eivätkä ne päässeet yllättämään.

Meillä ensimmäiseen vaiheeseen kuului talon luonnosten suunnittelu, joiden perusteella kilpailutamme parhaillaan talotehtaita. Pohjakuvien lisäksi luonnokset sisältävät leikkauskuvat, julkisivupiirrustukset sekä asemapiirroksen. Lisäksi arkkitehti kävi neuvottelemassa tarkennetusta luonnoksesta paikallisen rakennusvalvonnan kanssa ja hankki sieltä meille kirjallisena kommentit. Tarvittaessa arkkitehti voi toimittaa asiakkaalle myös lupakuvat, mikäli talotehdas ei näitä tarjoa, sekä toimia pääsuunnittelijana. Nämä nostavat luonnollisesti kokonaiskustannusta. Pelkät luonnokset kustantavat yleensä muutamia tuhansia euroja.


Miksi palkata arkkitehti?


Arkkitehdin käyttämisellä halusimme varmistaa, että elämämme suurin ja kallein hankinta vastaa meidän tarpeita ja toiveita. Jälkeenpäin olen monesti ajatellut, että emme olisi ilman Ollia saaneet mitenkään näin hyvää ja toimivaa pohjaa itse suunniteltua. Piirtelimme suunnittelun aikana pohjakuvia toki itsekin ja lähettelimme niitä Ollille useamman erilaisen. Onneksi hänellä riitti kärsivällisyyttä pyöritellä pohjaa meidän muuttuvan mielen mukaan ja ampua kohteliaasti alas meidän huonoimmat ideat. Arkkitehdin avulla saimme pohjaan mukaan lähes kaikki toiveemme sekä myös ne, joita emme ilman häntä olisi tienneet meillä edes olevan. Myös julkisivun suhteen Olli onnistui löytämään sen toivomamme ”oman näköisen, muttei liian persoonallisen” ilmeen talolle.


Julkisivukuva Yksiö Puutarhassa Oy
Read More

Keittiön moodboard

11.5.2020

Sisustusideoita uuteen keittiöön
Keittiö on kyllä varmasti eniten päänvaivaa aiheuttavin huone! Samalla kun se on yksi kalleimmista huoneista koko talossa, sen on myös toiminnallisuuksiltaan oltava viimeisen päälle suunniteltu ja ilmeeltään sen verran neutraali, että sitä jaksaa katsella vuosia kyllästymättä.

Keittiön kalustetoimittajaa ei ole vielä päätetty, mutta isot linjat alkavat olemaan jo aika hyvin selvillä. Keittiöstä tulee L-mallinen ja keskelle tulee saareke. Yläkaappeja emme halua, sillä säilytystilaa löytyy niiden sijaan ruokakomerosta. Myös pakastin sijoitetaan ruokakomeroon, joten integroidun jääkaapin lisäksi meille tulee vain aamiaiskaappi sekä yksi korkeampi kaappi, joka mahdollistaa korotetun uunin. Saarekkeeseen emme haluaisi toiminnallisuuksia, vaan se on tarkoitus pitää vapaana työtasona, jonka ääressä on istumapaikat kahdelle.

Nykyisen kodin valkoisen keittiön jälkeen haluamme ehdottomasti väriä. Tuo esimerkkikeittiön linen brown -väri näyttää kauniilta ja on myös sopivan ajaton, mutta lopullinen sävy mietitään tarkemmin, kun päästään mallailemaan vaihtoehtoja lattiaan valitsemamme Pukkilan Deep sugar-laatan kanssa. Musta komposiittiallas ja hana sekä musta liesi ja uuni tuovat kontrastia muuten vaaleaan värimaailmaan.





Read More

Rakentajan kotimaiset valinnat

1.5.2020



Hyvää vappua ja suomalaisen työn päivää!

Tänä keväänä jos koskaan on tärkeää miettiä, voisiko tarvitsemansa tuotteen ostaa kotimaiselta valmistajalta. Olemme itse päättäneet suosia kotimaisia tuotteita rakennusprojektissamme niin paljon kuin mahdollista ja tehdä muutenkin vastuullisia valintoja. Emme pyri täydellisyyteen ja joudumme varmasti tekemään matkan varrella myös kompromisseja, mutta vähintä mitä voimme tehdä ennen tuotteen valitsemista, on selvittää olisiko olemassa meille sopiva kotimainen vaihtoehto.

Suomalaisen Työn Liitto on laskenut, että jos me jokainen käyttäisimme 10 euroa kuussa lisää kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, turvaisi se 10 000 suomalaista työpaikkaa. On siis helppoa tarkastella omia kulutustottumuksiaan ja tehdä vastuullinen teko tukemalla mahdollisuuksien mukaan suomalaista työtä. Pelkästään tunnettu kotimainen brändi ei kuitenkaan aina takaa kotimaisuutta; varma merkki Suomessa valmistetusta tuotteesta (kotimaisuusaste on vähintään 50%) on Avainlippu.

Olen meidän taloprojektiin liittyen kartoittanut jo jonkin verran Suomessa valmistettuja vaihtoehtoja ja huomannut, että esimerkiksi kodin kiintokalusteissa valinnanvaraa on runsaasti. Kalustetoimittajien sijaan on myös aina mahdollista kääntyä suoraan paikallisen puusepän puoleen, jos haaveissa on vaikkapa täysipuinen mittatilauskeittiö. Kotimaista osaamista löytyy laajasti ovista ja altaista aina maaleihin ja kaihtimiin saakka - vaihtoehtoja on, kun vaan etsii. Alkuun pääset vaikka tällä listalla:


KOTIMAISET KEITTIÖT JA KIINTOKALUSTEET


Novart Oy - A la Carte -keittiöt sekä Petra-keittiöt
Blau Interior - säilytysjärjestelmät, keittiönkalusteet, kylpyhuonekalusteet
Topi-keittiöt
AINA - keittiöt, kylpyhuoneet ja säilytysjärjestelmät
Amelia-keittiöt
Kalustetukku
Avance - kalusteratkaisuja kaikkiin tiloihin
Designkaluste - kaikki kodin kiintokalusteet mittatilauksena
Puustelli
Opdeco
HELNO - keittiöitä ja huonekaluja
Neljä seppää - Puurunkoisia vanhanajan keittiöitä ja kodin kiintokalusteita.
Sovella - säilytysjärjestelmät
Lanka ja Muovi


KOTIMAISET OVET JA LIUKUOVET


Mirror Line liukuovikaapistot ja säilytysjärjestelmät
Lakeus Design liukuovikaapistot
Inaria liukuovikaapistot
Helaform liukuovijärjestelmät
Doorie-ovet
Jeld-Wen
Liune-liukuovet
Kaskipuu
Joroisten Taiteovi
Tiivi
Piklas


KOTIMAISET KYLPYHUONEKALUSTEET JA SAUNATARVIKKEET


Temal kylpyhuonekalusteet
IDO - wc-istuimet, pesualtaat ja ja kylpyhuonekalusteet
Polaria kylpyhuonekalusteet
Narvi - saunatuotteet
Woodio - puukomposiittialtaat ja -ammeet
REJ Design - pyyhekuivaimet, kuivaustelineet ja -patterit
Misa-kiukaat
Karava - saunakokonaisuudet, lauteet ja paneelit


KOTIMAISET HUONEKALUT


Hakola
Palma&Hippa Design
Kiteen huonekalutehdas
Lundia
Niemen Tehtaat Oy
Muoto2

Lisää suomalainenhuonekalu.fi-sivustolta


MUUT KOTIMAISET TUOTTEET SISUSTAJALLE JA RAKENTAJALLE


Uula Color muovittomat maalit
Coloria maalit
Timberwise-parketit
Siparila
Festivo kylmälaitteet
Innolux-valaisimet
Himmee-valaisimet
Ulvilan Kaihdin
Solar Kaihdin
Apollo kaihtimet ja markiisit
Uunisepät
Tulikivi - takkauunit ja kiukaat
Linnatuli - takat ja tulisijat
Drop Design Fire


Lisää kotimaisia tuotteita ja palveluita löytyy myös Sinivalkoinenvalinta.fi-sivustolta.


Read More