Näytetään tekstit, joissa on tunniste vastuullisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vastuullisuus. Näytä kaikki tekstit

Rakentajan Black Friday

15.11.2020

Marraskuu on ollut Suomessakin jo muutamia vuosia huima alennuskuukausi, jonka starttasi 11.11. vietetty Single's day. Vuoden suurimmat alennuspäivät ovat kuitenkin vasta käsillä, sillä tänä vuonna Black Fridayta vietetään 27.11. ja se jatkuu Cyper Mondaylla heti siitä seuraavana maanantaina. Perinteisesti Black Fridayn tarjoukset ovat voimassa vain yhden päivän, mutta monet kaupat aloittavat koko viikon kestävän Black weekin jo maanantaina 22.11. ja jatkavat alennuksia vielä viikonlopun ajan aina Cyper Mondayhin saakka, jolloin kuluttajia houkutellaan tekemään vielä ostoksia verkkokaupoista.




Marraskuu on siis yhtä kulutusjuhlaa ja vaikka vastuullisuus ja kestävä kuluttaminen ovatkin alkaneet vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen, sortuu moni ylikuluttamiseen ja turhan tavaran haalimiseen alennusten äärellä. Alennuspäiväänkin voi osallistua parammalla omallatunnolla, jos pyrkii kestävään kuluttamiseen ja muistaa, että erityisesti tänä vuonna myös kaupankäyntiä tarvitaan. 

Rakentajan näkökulmasta Black Friday on vuoden paras päivä ostaa erityisesti ne hankinnat, joiden normaalihinta kirpaisee. Isossa projektissa säästöjä on yritetävä aina saada sieltä mistä vaan voi, joten olisi hullua jättää tarjoukset hyödyntämättä.

Parhaimmat tarjoukset Black Fridayna ovat tunnetusti kodinkoneilla, mutta myös huonekaluja, valaisimia, hanoja, altaita ja muita rakennustarvikkeita tullaan varmasti näkemään alennuksessa. Pieniäkään alennuksia ei kuitenkaan kannata ohittaa, jos niitä annetaan tuotteista jotka ovat harvoin alennuksessa kuten designhuonekalut. Black Friday onkin hyvä aika sijoittaa johonkin sellaiseen, josta on ehkä haaveillut jo kauan - tällöin ostos on myös hyvin harkittu.

Me aijomme seurailla erityisesti ainakin hanojen, suihkujen, altaiden, pintamateriaalien ja muutamien toivelistalla olevien huonekalujen hintoja. Erilaisia alennuskampanjoita on nykyään kuitenkin sen verran usein, että vain parhaimpiin tarjouksiin tartutaan nyt; on turha ostaa vielä tavaroita moneksi kuukaudeksi varastoon vain ostamisen ilosta.


Vinkit vastuullisempaan Black Fridayhin

  • Suunnittele Black Fridayn ostokset etukäteen - selkeä lista tarvitsemistasi asioista estää sortumasta turhiin heräteostoksiin. 
  • Osta vain todelliseen tarpeeseen. Alennus ei ole syy ostaa turhaa tavaraa.
  • Älä sorru kulutushysteriaan vaan osta kohtuudella.
  • Suosi kotimaisia tuotteita ja yrityksiä.






Read More

Rakentajan kotimaiset valinnat

1.5.2020



Hyvää vappua ja suomalaisen työn päivää!

Tänä keväänä jos koskaan on tärkeää miettiä, voisiko tarvitsemansa tuotteen ostaa kotimaiselta valmistajalta. Olemme itse päättäneet suosia kotimaisia tuotteita rakennusprojektissamme niin paljon kuin mahdollista ja tehdä muutenkin vastuullisia valintoja. Emme pyri täydellisyyteen ja joudumme varmasti tekemään matkan varrella myös kompromisseja, mutta vähintä mitä voimme tehdä ennen tuotteen valitsemista, on selvittää olisiko olemassa meille sopiva kotimainen vaihtoehto.

Suomalaisen Työn Liitto on laskenut, että jos me jokainen käyttäisimme 10 euroa kuussa lisää kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, turvaisi se 10 000 suomalaista työpaikkaa. On siis helppoa tarkastella omia kulutustottumuksiaan ja tehdä vastuullinen teko tukemalla mahdollisuuksien mukaan suomalaista työtä. Pelkästään tunnettu kotimainen brändi ei kuitenkaan aina takaa kotimaisuutta; varma merkki Suomessa valmistetusta tuotteesta (kotimaisuusaste on vähintään 50%) on Avainlippu.

Olen meidän taloprojektiin liittyen kartoittanut jo jonkin verran Suomessa valmistettuja vaihtoehtoja ja huomannut, että esimerkiksi kodin kiintokalusteissa valinnanvaraa on runsaasti. Kalustetoimittajien sijaan on myös aina mahdollista kääntyä suoraan paikallisen puusepän puoleen, jos haaveissa on vaikkapa täysipuinen mittatilauskeittiö. Kotimaista osaamista löytyy laajasti ovista ja altaista aina maaleihin ja kaihtimiin saakka - vaihtoehtoja on, kun vaan etsii. Alkuun pääset vaikka tällä listalla:


KOTIMAISET KEITTIÖT JA KIINTOKALUSTEET


Novart Oy - A la Carte -keittiöt sekä Petra-keittiöt
Blau Interior - säilytysjärjestelmät, keittiönkalusteet, kylpyhuonekalusteet
Topi-keittiöt
AINA - keittiöt, kylpyhuoneet ja säilytysjärjestelmät
Amelia-keittiöt
Kalustetukku
Avance - kalusteratkaisuja kaikkiin tiloihin
Designkaluste - kaikki kodin kiintokalusteet mittatilauksena
Puustelli
Opdeco
HELNO - keittiöitä ja huonekaluja
Neljä seppää - Puurunkoisia vanhanajan keittiöitä ja kodin kiintokalusteita.
Sovella - säilytysjärjestelmät
Lanka ja Muovi


KOTIMAISET OVET JA LIUKUOVET


Mirror Line liukuovikaapistot ja säilytysjärjestelmät
Lakeus Design liukuovikaapistot
Inaria liukuovikaapistot
Helaform liukuovijärjestelmät
Doorie-ovet
Jeld-Wen
Liune-liukuovet
Kaskipuu
Joroisten Taiteovi
Tiivi
Piklas


KOTIMAISET KYLPYHUONEKALUSTEET JA SAUNATARVIKKEET


Temal kylpyhuonekalusteet
IDO - wc-istuimet, pesualtaat ja ja kylpyhuonekalusteet
Polaria kylpyhuonekalusteet
Narvi - saunatuotteet
Woodio - puukomposiittialtaat ja -ammeet
REJ Design - pyyhekuivaimet, kuivaustelineet ja -patterit
Misa-kiukaat
Karava - saunakokonaisuudet, lauteet ja paneelit


KOTIMAISET HUONEKALUT


Hakola
Palma&Hippa Design
Kiteen huonekalutehdas
Lundia
Niemen Tehtaat Oy
Muoto2

Lisää suomalainenhuonekalu.fi-sivustolta


MUUT KOTIMAISET TUOTTEET SISUSTAJALLE JA RAKENTAJALLE


Uula Color muovittomat maalit
Coloria maalit
Timberwise-parketit
Siparila
Festivo kylmälaitteet
Innolux-valaisimet
Himmee-valaisimet
Ulvilan Kaihdin
Solar Kaihdin
Apollo kaihtimet ja markiisit
Uunisepät
Tulikivi - takkauunit ja kiukaat
Linnatuli - takat ja tulisijat
Drop Design Fire


Lisää kotimaisia tuotteita ja palveluita löytyy myös Sinivalkoinenvalinta.fi-sivustolta.


Read More