Kurasyöppö

22.4.2020

Olemme olleet koiranomistajia jo kahdeksan vuotta, joista lähes kuusi vuotta perheeseen on kuulunut myös pieniä lapsia. Syksyn kurakelit, Etelä-Suomen sateiset talvet ja kevät, joka on kuraleikkien kulta-aikaa, ovat meille aikoja, jolloin kuravaatteet likaantuvat jatkuvasti ja pitkäkarvaista shetlanninlammaskoiraa saa olla pesemässä jokaisen lenkin jälkeen. Siksi yksi tulevan kodin ehdottomia varusteita on kura-allas, josta olemme haaveilleet lähes kaikki nämä vuodet.

Pohdimme pitkään talon pohjaa ja kura-altaan sijoittamista. Alussa järkevin paikka tuntui olevan kodinhoitohuoneen ulko-oven vieressä, mutta ajatus kuravaatteista tai likaisesta koirasta samassa tilassa, jossa käsitellään myös puhtaita vaatteita, alkoi epäilyttää. Tämä ratkaisu olisi myös vaatinut kiertämisen sisälle takapihan kautta. Lopulta pohjaan muodostui arkieteinen ja kurasyöpön sijoittaminen sinne oli mielestämme järkevin ratkaisu.

Kurasyöppö kodinhoitohuoneessa Kouvolan Asuntomessuilla 2019


Vaatimuksia kura-altaalle ja pesupaikalle:

  • Oma nurkkaus ulko-oven välittömässä läheisyydessä, jotta kurainen koira tai lapset saadaan heti pesuun
  • Laatoitus seinillä suojaamaan roiskeilta
  • Vesieristys, viemäri ja käsisuihku
  • Ei kulkuväylällä
  • Rättipatteri mm. kuravaatteita ja koiran pyyhettä varten
  • Miellyttävä koiran tassuille
  • Helppo pitää puhtaana

Viime kesänä, jolloin oma talo oli vielä kaukainen haave jossain hamassa tulevaisuudessa, kuvailin asuntomessuilla itselleni muistiin erilaisia vaihtoehtoja. Erityisesti mieleen jäi Unidrain MatLine-kuramatto, joka on ulkonäkönsä puolesta varmasti monen valinta, vaikka hinta hieman kirpaiseekin. Ehkä kallistuisin nyt asiaan enemmän perehdyttyäni kuitenkin ruostumattomaan teräkseen, joka on hygieenisempi ja varmasti myös helpompi puhdistaa. Jos otetaan lisäksi huomioon tuotteen mahdollinen käyttöikä, kestää ruostumaton teräs paljon kumimattoja pidempään.

Unidrainille vaihtoehtoja ovat ainakin Kavika, joka valmistaa ruostumattomasta teräksestä perinteisiä kurasyöppöjä kolmessa eri koossa sekä  Vemta Oy, jonka valikoimassa on altaita esimerkiksi kumialumiinimatolla, mutta myös metalliritilällä. Näiden kahden valmistajan ehdoton plussa on myös niiden kotimaisuus, jota ainakin itse pidän tärkeänä ominaisuutena.


Unidrain MatLine-kuramatto kodinhoitohuoneessa Kouvolan Asuntomessuilla 2019

Kuva Unidrain

Read More

Kaikki alkaa tontista

20.4.2020

Meidän tontti, tai oikeastaan meidän osuus koko tontista, on n. 900m2 ja samalle tontille meidän kanssa tulee rakentamaan myös ystäväpariskunta perheineen. Voin varmuudella sanoa, että ilman heitä me emme olisi koskaan lähteneet tällaiseen projektiin. Kun näiden konkarirakentajien kanssa tuli puhetta yhteisestä tontista, niin asiat alkoivat eskaloitumaan siinä määrin, että päädyttiin maanomistajiksi! Ajatus rakentamisesta syntyi kesällä 2019 ja sopiva tontti löytyi jo syksyllä, mikä Espoon tonttitarjontaa katsoessa tuntuu nyt pieneltä ihmeeltä. Tonttikaupat tehtiin juuri ennen joulua 2019.



Tontin valintaan vaikuttivat:

  • sijainti - meillä oli yhdessä tulevien naapureiden kanssa aika tarkkaan rajatut alueet
  • koko - tilaa kahdelle talolle ja sopivasti pihaa molemmille
  • hinta - koska rajallinen budjetti...
  • maasto - vaikuttaa paljon maatöiden ja perustusten kustannuksiin
  • ympäristö - koulun, päiväkotien ja palveluiden sijainti sekä naapurusto

Emme aluksi tajunneet, kuinka paljon tontti määrittää sinne rakennettavaa taloa. Monet kivat pohjaratkaisut, joita oltiin mietitty ennen tontin löytymistä, päätyivät romukoppaan kun tajuttiin, etteivät ne mitenkään toimisi meidän tontilla. Helpolta näyttänyt tontti osoittautuikin lopulta melko haasteelliseksi yksitasoiselle talolle, sillä tasaiselta vaikuttaneella tontilla olikin korkeuseroa pohjois- ja etelärajojen välillä useampi metri ja pohjoisrajan rinne asetti omat vaatimuksensa pohjalle.


Read More

Koti tehtävänä

16.4.2020

"Sen sijaan että kerrot itsellesi syitä, miksi sinä et voi tai miksi jokin ei ole mahdollista, entä jos kysyisitkin aina: entä jos se onkin mahdollista?"

Tämän lainauksen kirjoitin Instagramiin jouluukuun 20. päivä vuonna 2019. Olimme juuri ostaneet yhdessä tuttavaperheen kanssa yhteisen tontin ja Instaan napatussa kuvassa kilistelimme miehen kanssa skumppalaseja ikiomalla tontilla.

Ei meidän koskaan pitänyt mitään rakentaa, mutta niin vain olimme erilaisten sattumien kautta päätyneet sinne maapläntille kippistelemään yhdessä ystäviemme kanssa tonttikauppoja. Uutta isompaa kotia oli etsitty jo jonkin aikaa, mutta meille sopivaa ei vain tuntunut löytyvän.

Rakentaminen ei ollut käynyt edes mielessä, eihän meillä ollut mitään tietoja, taitoja tai kärsivällisyyttä niin isoon projektiin. Lopulta tajusimme, että olisi suorastaan hullua laittaa rahaa kymmeniä vuosia vanhaan taloon, jonka kunnosta ja rakennustavoista meillä ei tulisi olemaan täydellistä käsitystä. Entä jos me kuitenkin uskaltaisimme lähteä tähän projektiin ja rakentaa sen juuri meidän perheen tarpeita vastaavan talon - entä jos se onkin mahdollista?

Perustin jo matkan alussa projektille Instagramiin @kotitehtavana-tilin, mutta lähes koko ajan on taustalla kytenyt ajatus myös oman blogin perustamisesta.  Tänne on tarkoitus tallettaa matkan vaiheita muistoksi itselle, mutta myös inspiraatioksi muille. Koska rakentamisen ja sisustamisen ekologisuus kiinnostaa, aijon jakaa täällä myös kokemuksiani ja kaikkea matkan aikana oppimaani niihin liittyen.

Tervetuloa seuraamaan kuinka ensikertalaiset selviytyvät tehtävästä!




Read More