Väliovet

15.3.2021

Raksalla tehtiin viime viikolla sähkövetoja sekä LVI-asennuksia ja tällä viikolla vuorossa on seinien ja kattojen levytyksiä. Odottelemme myös saapuvaksi seinän sisään menevän liukuoven runkoa, jonka asennus on tällä viikolla ajankohtainen. Onneksi tajusimme tilata liukuoven rungon hyvissä ajoin, niiden toimitusajat kun saattavat olla useitakin viikkoja. Liukuoveksi valitsimme Eclissen Syntesis line -liukuoven, joka mahdollistaa listattoman ja karmittoman oven. Itse ovi voidaan asentaa myöhemmin ja se sävytetään seinän väriseksi, jotta saadaan siisti ja yhtenäinen lopputulos.

Tiesimme jo pohjaa suunnitellessa, että haluamme eteisen ja arkieteisen välille tilaa säästävän liukuoven ja tähän oltiin valmiita panostamaan. Muissa väliovissa mennään sen sijaan melko simppelillä linjalla, sillä ovia on hankittavana seitsemän kappaletta. Väliovissa olemme päätymässä Jeld-Wenin Unique 501 massiivioviin, jotka ovat Suomessa valmistettuja avainlipputuotteita. Massiivikehys tekee ovesta jykeveämään, mutta hinta ei silti ole paha. 


Jeld-Wen Unique 501 -väliovi Beslagsboden ovenpainike

Koska muuten aika vaaleaan kotiin on tulossa mustia yksityiskohtia, on luontevaa, että myös ovenkahvat ovat mustat. Näin saadaan kontrastia yksinkertaisiin valkoisiin peilioviin. Kivoja ja järkevän hintaisia mustia ovenpainikkeita löytyy esimerkiksi Beslagsbodenilta.

Lisäksi päätettävänä olisi vielä kylppärin ovet, joiden on niitä lähellä olevien suihkujen takia oltava kosteuden ja roiskeiden kestäviä. Ovia tulee tilaan kaksin kappalein sillä kylppäristä on kulku sekä kodinhoitohuoneeseen että aikuisten makuuhuoneeseen. Vaihtoehtojen kartoittaminen on alkanut. Palaan asiaan, jahka löydän sopivan vaihtoehdon.


Kuvat Jeld-Wen ja Beslagsboden


Read More

Raksakuulumiset - elementtien toimituksesta väliseiniin

6.3.2021

Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdilla ja niin ovat alun haasteiden jälkeen hommat raksallakin. Aika päivittää tännekin mitä kaikkea raksalla on pystytyksen jälkeen tapahtunut.

Kun aluskate oli asennettu ja talo oli saatu säältä suojaa, saimme vihdoin huokaista helpotuksesta. Nopeasti talon päälle saatiin myös peltikatto ja timpurit siirtyivät sisälle runkorakenteiden pariin. Olimme juuri toipuneet pystytyksen ja Suomen talven aiheuttamasta stressistä, kun seuraavan haasteen aiheuttivatkin sitten leimaamattomat runkorakennekuvat, jotka olisi pitänyt leimata jo ennen talon pystytystä. Jos siis päätät ottaa perustukset muualta kuin talotehtaan kautta, niin varmista, että kaikki kuvat menevät oikeille henkilöille tarkastettavaksi!

Aika rakennusvalvontaan kuvien leimaamista varten onnistui onneksi nopeasti, mutta kuvatpa eivät menneetkään läpi! Erinäisten sekoilujen takia leimaa ei saatu heti kuvien korjaamisen jälkeenkään. Tämä kaikki viivästytti runkokatselmusta, joka vaaditaan ennen kuin kantavia runkorakenteita saa alkaa peittämään, eikä raksalla tapahtunut siksi vajaaseen kahteen viikkoon mitään.



Lopulta rakennusvalvonta ilmoitti runkokatselmuspäivän aamuna, etteivät he koronan takia tee enää työmaakäyntejä vaan meidän piti hankkia työmaalle ulkopuolinen tarkastaja, jolla olisi tavanomaisen puurakennesuunnittelijan pätevyys. Loppu hyvin kaikki hyvin, leima saatiin ja hommat jatkuivat. Timpuriporukka palasi raksalle noin kahdeksi päiväksi viimeistelemään rungon ja tekemään meille terassin.




Ennen LVI-töitä hankittiin raksalle kaksi rakennuslämmitintä sulattamaan maata, jotta putkien kaivaminen maahan kävisi helpommin. Motonetin 50 euron lämmittimet ovat ajaneet asiansa oikein hyvin ja pitivät taloa lämpinä kovemmillakin pakkasilla. Sähkönkulutuksessakin päästiin tässä vaiheessa kunnolla vauhtiin :D

Ulkoseinien sähkövedot tehtiin päivässä ja kävimme osoittelemassa nopeasti mille korkeudelle kuviin merkityt ulkopistorasiat ja ulkovalot halusimme. Näin jälkeenpäin ajateltuna näitä olisi voinut miettiä vähän etukäteen - etenkin ulkopistorasioiden paikkoja. Samaan aikaan raksalla teki LVI-porukka omaa osuuttaan.


lattiavalu

Lattiavalua varten hankimme raksalle kosteudenpoistajan ja sahasimme isosta putkesta muotteja ylijäämäbetonia varten. Betonin pois kuljettaminen olisi maksanut meille 500 euroa, joten päätimme käyttää sen aidan perustuksiin.

Lattiavalun jälkeen alkoikin nopeasti seinien villoitus ja väliseinien rakentaminen. Tätä vaihetta oltiin odotettu tietysti kovasti, koska sisätilat alkoivat vihdoinkin muodostumaan ja pohjapiirrustus muuttumaan oikeiksi huoneiksi. Saatiin tosi mukava timpuri meidän talolle hommiin ja vaikka  hän on painanut töitä raksalla yksin, niin hommat ovat edistyneet nopeasti. Aina raksalla käydessä yllättyy, kun uusia seiniä on noussut. Seinien myötä tuli myös suuri helpotus: kaikki huoneet ovat just hyvän kokoisia! 


seinien villoitus ekovilla

Väliseinien teko

Tällä viikolla Vesivek kävi asentamassa rännit sekä kattoturvatuotteet ja seuraavaksi talolla aletaan asentamaan ilmastointiputkia ja sisäseinien sähköjä. Sitä varten raksalle on toimitettu jo melkoinen määrä kaikenlaista putkea ja johtoa. Meidän hommaa on ollut pääasiassa työmaan siivous ja sorttiasemalla käyminen. Päädyimme roskalavan sijaan kuskaamaan roskat itse lähimmälle sorttiasemalle peräkärryllä. Aika monta keikkaa on jo tullut heitettyä - kuormat ovat koostuneet pääasiassa muovista, maalatusta puusta, villanpalasista ja styroksista.

Read More